Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Toivon sävelin

Kaikki oli jotenkin sumuista. En nähnyt ulospääsyä, en tietä eteenpäin. Olin uupunut, sairas ja koin lopulta totaalista välinpitämättömyyttä itseäni kohtaan. Olin pettynyt, ennen kaikkea itseeni. Häpesin epäonnistumisiani. Jo kaksi viikkoa oli mennyt oudossa olotilassa, jota en enää tunnistanut elämäksi. Ajattelin, että kaikkien muiden tarinat voisi jatkua paljon onnellisimpina, jos minut vain pyyhittäisiin yhtälöstä pois. Näistä ajatuksista on vuosi. Pohjakosketus tuli 19.3.2017, ylihuomenna tasan vuosi sitten. Koin ettei minulla ollut mitään annettavaa, eikä mitään edellytyksiä selvittää aiheuttamaani sotkua. Koin epäonnistuneeni myös Jumalan edessä: en ollut osannut antautua kokonaan Hänelle, sillä olinhan sortunut syntiin, avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Koin pettäneeni vaimoni lisäksi Jumalan ja seurakunnan. Olin pitkään koittanut ruoskia itseäni eteenpäin, vaikka olin tiedostanut väsymykseni. Oli niin paljon helpompaa paeta töihin, kun ei halunnut kohdata sisimmässään o