Tekstit

Kun oksat kasvavat erilleen

Eilen sain taas kokea jotain sellaista mitä olen niin kaivannut – ylistää ja rukoilla yhdessä toisten siskojen ja veljien kanssa. Kaipaan sitä niin paljon että se ajoittain aivan sattuu! Se on nimittäin aivan käsittämätön tunne kun rukoilet jonkun puolesta, ja pikkuhiljaa alat erottaa jotakin, ja sisälläsi kasvaa jokin rohkaisun sana tai kuva jonka saat jakaa. Silti se herätti eilen myös ristiriitaisia tunteita. Olen välillä kokenut olevani ikään kuin ”hylsy” siitä mitä olin. Ammus on ammuttu, tehtävä suoritettu, ja se mitä on jäljellä on tyhjä kuori joka voidaan heittää pois. Puoli vuotta sitten kaikki halusivat pitää yhteyttä ja olla ystävä, ehkä osittain siksi että he kokivat Jumalan käyttävän minua erityisellä tavalla. Sitten kun sisäiset taisteluni tulivat esiin loppuivat yhteydenotot kuin seinään. Toisaalta tämä on laajentanut ymmärrystäni siitä, mitä se tarkoittaa että meillä on ”aarre saviastioissa”.   Aina kun Jumala käyttää meitä on se aarretta saviastiassa, mutta silt...

Pieniä askeleita

Isot, kultaiset kirjaimet koristivat kirjan kantta. Sormeni koskettelivat kullattuja reunuksia, kuluneita sivuja. Sadat kerrat olivat sormeni juosseet pitkin sivuja kun saarnatessani etsin mieleen tullutta kohtaa. Olin etsinyt – ja löytänyt – noilta sivuilta niin paljon lohdutusta, voimaa, neuvoa ja viisautta. Nyt, kaiken paljastuttua, ymmärsin kuitenkin etten ollut soveltanut sitä kaikkea. Muistan hyvin tuon hetken osastolla, romahdukseni jälkeen, kun ensimmäistä kertaa tartuin Raamattuuni. Koin epävarmuutta ja häpeää. Olin kokenut sitä monta kertaa ennenkin, aina kun olin langennut olivat nuo tunteet läsnä jollain tavalla. Nyt tilanne oli kuitenkin erilainen, koska kaikki oli niin eri tavalla todellista kun kaikki oli tullut ilmi. Ne eivät enää olleet toisistaan erillään olemassa olevia todellisuuksia. Nyt maailmat kohtasivat kaikella rajuudellaan, ja syyllisyys ja häpeä painoivat paljon enemmän kuin Raamattu kädessäni. Olenko enää oikeutettu lukemaan tätä kirjaa? Miten luen sit...

Pysähtyminen

  Kolme kuukautta sitten vauhti oli kova, elämä oli suorastaan ylisosiaalista, olin riippuvainen puhelimesta, aikatauluista ja tiedostamattani myös monista muista asioista. Kolmen vuoden putki alkoi tuntua ja näkyä. Sitten kaikki pysähtyi.   Hyppy todellisuudesta toiseen on ollut raju. Kaikki meni hetkessä uusiksi tai romahti: avioliitto, ystävyyssuhteet, työpaikka, toimeentulo, muiden ihmisten kuva minusta – jopa omani. Tuli sairaalajakso, muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työpaikka, uudet kuviot… Ja vasta nyt huomaan että alan ymmärtää mitä pysähtyminen tarkoittaa. Se ei välttämättä ole sitä, mikä näkyy ulospäin. Se on ennen kaikkea sisältä kumpuavaa, ei niinkään olosuhteista ja tapahtuvista asioista luettavaa. Ulkoinen pysähtyminen ei tarkoita sisäisen karusellin pysähtymistä, se vie yleensä paljon kauemmin. Todellinen pysähtyminen ei itse asiassa ole ollenkaan ulkoisista asioista luettavaa, se on suhtautumista elämään ja itseensä.     Koko elämäni oli...

Vahvat johtajat ja koti-ikävä

Olen viime päivinä miettinyt inhimillisten tekijöiden vaikutusta Jumalan työhön. Omalla tavalla tähän ajatteluun vaikutti se, että jonkun julistajan langetessa (en nyt puhu vain itsestäni) halutaan helposti "pestä kädet" kyseisen henkilön toiminnasta - myös menneisyyden osalta. Poistetaan videot ja kuvat kyseisen henkilön vierailuilta ja sitä rataa. Ymmärrän kyllä mistä on kyse, ja että ei haluta seistä sen takana mitä kyseisen henkilön elämässä nyt tapahtuu. En kuitenkaan pidä menettelyä täysin oikeana. Ennen kaikkea menettelyn tekee ongelmalliseksi se, että meille on ilmeisen haasteellista erottaa ihminen ja Jumalan työ ihmisen kautta. Jälkimmäinen pysyy, tapahtuu edellä mainitulle ihan mitä vain. Muuten Jumalan olisi täysin mahdotonta toimia ihmisen kautta, mikäli jokainen synti tai lankeaminen mitätöisi kaiken aikaisemman Jumalan työn. Tietyllä tavalla tässäkin näkyy meidän puutteellinen käsitys ihmisyyden vaikutuksesta palvelutyöhön: ajattelemme että joko kaikki mitä jok...

Toivonpilkahduksia

”Olet nyt valinnut homouden, joten me ei enää voida auttaa sinua”. Haluan varjella sydämeni katkeruudelta, koska tiedän sen olevan tappava myrkky. Silti sanon suoraan, että tämä hyvin yleiseksi muodostunut tapa aloittaa viesti on täynnä ymmärtämättömyyttä. En usko että kukaan valitsisi taistelua seksuaalisuuden alueella. Kaikista vähiten sen tekisi kristitty! Uskosta osattomat lukijat eivät tietenkään voi ymmärtää miksi tämä on niin suuri ongelma, mutta näin se on. Raamattua kirjaimellisesti tulkitseva kristitty joka taistelee seksuaalisen suuntautumisen kanssa on tekemisissä aivan valtavan suurten kysymysten kanssa. Sitä se on ollut minun kohdalla, ja niin myös kaikkien muiden saman asian kanssa painiskelevien uskovien kohdalla joiden kanssa olen keskustellut. Jos se sitten vielä johtaa lankeamiseen kuten omalla kohdallani kävi, niin sitä tuomitsee itsensä helvettiin kerran päivässä. Jos sen jostain syystä unohtaisi tehdä, niin sen tekee joku muu hyvää tarkoittava veli tai sisko,...

Myrskyn silmässä

Romahdin polvilleni sairaalan lattialle ja aloin itkeä. Osaston ovi sulkeutui takanani, ja päivän vierailijajoukko oli toivottavasti tarpeeksi kaukana eivätkä kuulleet valitustani. Koko sisimpäni järkkyi, ja kipu oli aivan suunnatonta. Sairaalan riisuttu sisustus vastasi huutooni – nyt todella riisutaan. Elämä sellaisena kuin minä tunsin sen, on nyt sirpaleina. Rikki, tahrittu, sotkettu. Siitä en voin syyttää ketään muuta kuin itseäni. On ihan turha turvautua uskoville joskus niin tyypilliseen sielunvihollis-defenssiin, ja syyttää vihollista kaikesta. Olen elänyt valheessa, ja sen seuraukset näkyvät ja tuntuvat nyt kipeästi. Todellisuuteni alkoi jakautua kahtia, kun sisälläni koin jotain sellaista, mitä häpesin, piilotin ja koitin muuttaa. Ulkopuolella oleva todellisuus oli merkittävällä tavalla erilainen kuin sisäinen maailmani. Kävin jatkuvaa taistelua näiden kahden välillä. Nyt, kun sisälläni olevat asiat tulivat hallitsemattomalla tavalla esiin, alkoi koko elämäni murentua käs...