Matkantekoa

Muistan hyvin sen huhtikuisen päivän kun saarnasin Narokissa, Keniassa, ja yhtäkkiä palaset loksahtelivat paikalleen. Kai sitä voi kutsua ilmestykseksi.  Noin 20 henkilöä oli kokoontunut lounaskokoukseen, ja olin valinnut itselleni pääsiäisen tapahtumia käsittelevän tekstin. Saarnatessani jotain tapahtui, ja huomasin kuinka yhtäkkiä hahmotin asiat aivan eri tavalla kuin ennen. Ne muodostivat kokonaisuuden. Pelastussanoma, pääsiäinen, helluntai… Sieluni piirtyi sanat  Se on täytetty . Pääsiäistä vietettiin alun perin sen muistoksi, kuinka Mooses johti Israelin lapset vapauteen orjuudesta. Vitsausten iskiessä Egyptiin tuli israelilaisten uhrata karitsa, ja sivellä ovenpielet verellä jotta kuolemanenkeli kulkisi heidän talojensa ohi.  ”Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata” (2. Moos 12:12) On ratkaisevaa huomata, että Is

Maaliskuu 2014. Maailmanympärimatka on puolivälissä, takana on reilut 10 kuukautta Keniassa ja noin puoli vuotta Australiassa. Olen Australian Gold Coastilla kun Patentti- ja Rekisterihallitus tekee päätöksen uuden kirkkokunnan hyväksymisestä. Word of Faith Church Finland saa virallisesti alkunsa. Maaliskuu 2015. Psykologian opiskelupaikka Åbo Akademissa on jäänyt taakse, keskityn seurakunnan rakentamiseen Kokkolassa. Olemme joutuneet muuttamaan isompiin tiloihin. Ensimmäisiä tiimimatkoja on tehty. Maaliskuu 2016. Nyt menee tosi kovaa. Kokouksia on kuutena päivänä viikossa, kiertue etenee hurjaa vauhtia. Toisaalta tapahtuu hienoa asioita, toisaalta huomaan etten ole ollenkaan valmis kaikkeen siihen mitä työ tuo mukanaan. Olen 22 vuotta ja naiivi, ja ihmisten tarpeet uuvuttavat.  Minulta odotetaan vastausta harhaoppisyytöksiin jotka täysin ylittävät oman tieto- ja osaamistasoni. Sisäinen taisteluni kuormittaa mieltä valtavasti. Suhteet läheisiini rakoilevat. Elän yhä vahvemmin heng

Istun tuolissa ja tärisen. Terapeutti keskeyttää minut - nyt ei ole hyvä puhua enempää. Loppuaika menee rauhoitteluun ja maadoittumiseen.  Lopulta on hyvä olla, ja istunto on ohi. Kävelen ulos kaatosateeseen, mikä tuntuu yllättävän hyvältä.  Pese pois vaan, pese pois… Joulukuu toi tullessaan tunteet pintaan. Juhlapyhät eivät aina ole helppoja, perheet kokoontuvat pitkästä aikaa ja tunteet ovat herkässä. Mutta mitä sanot pojalle, joka soittaa ja kertoo äidin heittäneen hänet kodista ulos homouden vuoksi, ja perustellut tämän Jumalan asettamilla velvoitteilla? Tai äidille, joka saa seurakunnasta neuvon valita poikansa ja Jeesuksen välillä? Mikään tässä ei tunnu inhimilliseltä, toisen ihmisen erilaisuuden kunnioittamiselta. Sen lisäksi menettely ei ole edes loogista. Homoseksuaalisuutta verrataan vapaissa suunnissa usein alkoholismiin, mikä minusta on outoa. Jos nyt kuitenkin näin ajatellaan, niin olisi loogista että homoja kohdeltaisiin kuten alkoholisteja. Ei heitä heitetä seurakun

Minulla on koko elämäni ajan ollut erikoinen suhde suorittamiseen. Vaikka tiedän sen olevan rasite, on se ollut minulle selviytymiskeino. En tiedä miten olisi selvinnyt hengissä ilman sitä. Jo pienenä opin sovittelijaksi ja suorittajaksi, minkä avulla ylläpidin jännitteistä toimintaympäristöä. Suorittamisen avulla sain sen hyväksynnän, jota niin kovasti kaipasin. Tämän lisäksi tuttu toimintamalli auttoi jatkamaan normaalia elämää, kun homoseksuaaliset tunteet vahvistuivat. Mitä enemmän taistelin mielessäni, sitä enemmän pakenin eri aktiviteetteihin. Tullessani uskoon asia aina vain monimutkaistui. Mitä enemmän lankesin, sitä enemmän hyviä tekoja. Ja lopulta avioliitto, jonka mahdottomuutta pakenin suorittamiseen kovemmin kuin koskaan. Näistä lähtökohdista ponnistaen on adventin siunaus usein minulta mennyt ohi. Ajatus odotuksesta ja odottamisesta ei ole puhutellut. Nyt, monien menetysten jälkeen ryhdyin lukemaan erämaaisien opetuksiin perustuvaa kirjallisuutta, joissa myös tarkast

Kirjoitin tänään Facebookiin päivityksen kehoyhteydestä, ja muistelin kolmen vuoden takaisia tunnelmia. Silloin ei elämästä puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suljin pois kehon signaalit kivusta, väsymyksestä ja sairaudesta, siihen pisteeseen asti että uudenvuoden juhlamessussa saarnasin kanyyli kädessä. Sain viikon verran suonensisäisiä antibiootteja, ja kaulani imusolmukkeet olivat niin turvonneet että jouduin pitämään kauluspaitani ylintä nappia kiinni. Silti en suostunut pysähtymään. Pakenin todellisuutta niin kovaa kuin pystyin. Keskityin siihen, missä kykenin unohtamaan omat haasteeni. Töiden ulkopuolella olin heti kasvotusten sen totuuden kanssa, mitä en kestänyt. Pakenin itseäni. Pakoani myös pönkitti vahvasti uskonhenkinen julistus, jossa ei ollut tilaa sairaudelle tai heikkoudelle. Uskoin että Jumala on jo tehnyt kaiken, ja minut täytyi vain uskoa. Ja seurakunnan johtajana minun todella täytyi uskoa! Sairaiden oli parannuttava. Ei ollut vaihtoehtoa. Minulle

Läntisissä kirkoissa vietetään tänään helluntaita, kirkon syntymäpäivää. Pyhän Hengen vuodatus muutti pelokkaan ihmisjoukon rohkeiksi julistajiksi, ihmisten ja Jumalan palvelijoiksi. Alkuseurakunta syntyi. Pyhä Henki tuli kaikkien ylle, jotta kaikki voisivat tavoittaa kaikki. Jumala antoi kaikkensa, ainokaisen Poikansa ja vuodatti Pyhän Henkensä, jotta Hän saisi omakseen kaikki. Kaikki. Joskus me tahdomme unohtaa Jumalan suunnitelman inklusiivisuuden, ja asetamme ihmisille esteitä heidän etsiessään Jumalaa. Siksi kirjoitan tänään niille, jotka ovat kohdanneet samanlaisia (näennäisiä) esteitä kuin minä. Ihmisille, jotka ovat rukoilleet Jumalaa ottamaan pois erilaisuuden, ja kokeneet jäävänsä ilman vastausta. Ihmisille, jotka ovat väsyneet sillä tiellä, ja uupuneet ihmisten asettamiin epärealistisiin vaatimuksiin. Ihmisille, jotka ovat pelänneet olevansa lopullisesti ulkopuolella. Tänään vietetään kirkon syntymäpäivää, ja myös SINUT on kutsuttu. Kukaan vieraista ei vastaa kutsulista