Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Perheiden rikkoja

Istun tuolissa ja tärisen. Terapeutti keskeyttää minut - nyt ei ole hyvä puhua enempää. Loppuaika menee rauhoitteluun ja maadoittumiseen.  Lopulta on hyvä olla, ja istunto on ohi. Kävelen ulos kaatosateeseen, mikä tuntuu yllättävän hyvältä.  Pese pois vaan, pese pois… Joulukuu toi tullessaan tunteet pintaan. Juhlapyhät eivät aina ole helppoja, perheet kokoontuvat pitkästä aikaa ja tunteet ovat herkässä. Mutta mitä sanot pojalle, joka soittaa ja kertoo äidin heittäneen hänet kodista ulos homouden vuoksi, ja perustellut tämän Jumalan asettamilla velvoitteilla? Tai äidille, joka saa seurakunnasta neuvon valita poikansa ja Jeesuksen välillä? Mikään tässä ei tunnu inhimilliseltä, toisen ihmisen erilaisuuden kunnioittamiselta. Sen lisäksi menettely ei ole edes loogista. Homoseksuaalisuutta verrataan vapaissa suunnissa usein alkoholismiin, mikä minusta on outoa. Jos nyt kuitenkin näin ajatellaan, niin olisi loogista että homoja kohdeltaisiin kuten alkoholisteja. Ei heitä heitetä seurakun