Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Yhteinen uskomme

Kuluneen kesän aikana olen keskustellut lukuisten ihmisten kanssa, jotka ovat jättäneet vapaakristillisyyden. Koska olen itse jollain tapaa ajautunut tiiviin yhteisön ulkopuolelle, olen ehkä ollut helposti lähestyttävissä. En koe että olisin kykeneväinen antamaan neuvoja, mutta mielelläni olen kuunnellut. Havaintoni ovat olleet melko lailla samansuuntaisia kaikkien kohdalla. Moni jättää vahvankin liikehdinnän, koska kokee pohjimmiltaan olevansa yksin. He löytävät hengellisen kotinsa perinteisemmästä ympäristöstä, ehkä luterilaisuudesta, jossa usko näyttäytyy toisenlaisena. Helluntalaisten keskuudessa trendiksi näyttää nousseen kalvinismi. Jollain tapaa tämä on minulle kivulias asia, koska olen itse ollut rakentamassa karismaattista yhteisöä, ja vapaakristillisyys on minulle kotikenttää. Olen kuitenkin löytänyt uskon luterilaisessa seurakunnassa. Tunnistan problematiikan. Aina uskonpuhdistuksesta lähtien protestanttisessa kristillisyydessä kantavana ajatuksena on ollut "Sola S