Parasko edessäpäin?

Kuluneet viikot ovat olleet äärimmäisen haastavia. Jo kesällä minua alkoivat piinata toistuvat takaumat menneistä tapahtumista. Osa muistiraidoista oli ikään kuin rikki, ja jonkin menneen tapahtuman tunteet saattoivat välittyä nykyhetkeen yhdessä hajanaisten kuvien tai aistimusten kanssa. Aivan kun ennen vanhaan VHS-kasettia katsoessa saattoi joutua katsomaan pätkän jotain aivan muuta kesken kaiken, jos joku perheenjäsenistä oli erehtynyt nauhoittamaan pätkän jotain muuta kasetin päälle. Ja oikeassa elämässä kun ei sitä kelausnappulaa ole, on kaikki vain kahlattava läpi. Kokemukset saivat lopulta nimen: posttraumaattinen stressioireyhtymä.

 

Nuoruusvuosina kiusannut migreeni oli poissa useamman vuoden, nyt toistuvat kohtaukset tekevät olosta välillä hyvinkin tuskaisen. Tämä yhdistettynä takaumiin on todella uuvuttavaa. Kesken raskaan viikon sain kahdelta eri tutulta samankaltaisen viestin, jotka iskivät ytimeen.

Patrick, muista että paras on vielä edessäpäin.

Oli jotenkin nöyryyttävää huomata, että olin menettänyt jo niin suuren osan toivostani, että ensin vain hymähdin heidän viesteilleen. Sitten havahduin. Eikös se ole aivan perustavanlaatuinen totuus kristityn ihmisen elämässä, että paras on vielä edessä – lupaus taivaasta? Ja eikö se nyt muutenkin olisi kohtuullista että 25-vuotias ihminen voisi odottaa elämältä jotain hyvääkin seuraaville 50 vuodelle (jos Herra suo ja me elämme). Näin olivat pettymykset, häpeä ja masennus kuitenkin riistäneet minulta tulevaisuudennäkymät. Kyllähän minä suunnittelin tulevaisuuden varalle, opiskeluja, töitä ja ehkä jotain muutakin, mutta vailla iloa siitä mitä tuleman piti. Tähän asti eletty elämä oli ollut niin intensiivistä ja täynnä niin voimallisia kokemuksia, ikään kuin tiivistettä, että kyllä se varmaan nyt tulevina vuosina laimennettaisiin arjen harmaalla, pliisulla ja haalealla seoksella. Ei mitään sen kummempaa. Ja tuskinpa mitään erityisen hyvää tulisi tapahtumaan.

Nyt kun puhuin sen julki niin huomasin toki miten hassulta tuo kuulosti – ja miten vieraalta se kuulosti juuri minun suustani kuultuna! Tällaisen ajatusrakennelman paljastaminen saattaisi olla tärkeää, ja se olisi varmasti tarkemman analysoinnin arvoista.

Mikä minulta oli vienyt kyvyn katsoa eteenpäin myönteisesti? Muutamat asiat on helppo yksilöidä, ja joitain mainitsinkin jo: romahdustani seuranneet pettymyksen ja häpeän tunteet, masennuksen laakso, ja nyt viimeisimpänä nämä uudet varjot menneisyydestä. Toisaalta olin niin pitkään rakentanut myös omien suoritusteni varaan, että edelleen tuntui haastavalta ajatella että eteen voisi tulla jotain hyvää ilman että TEKISIN ja ANSAITSISIN sitä. Ehkä tärkeimmäksi havainnoksi muodostui kuitenkin se, että olin hengellisessä elämässäni saanut niin paljon vaikutteita jotka käänsivät huomiota tähän hetkeen, että taivaan odotus oli jäänyt taka-alalle. Toki olen edelleen sitä mieltä että meidän on tärkeää uskoa jo tähän hetkeen ja tähän aikaan todeksi Jumalan lupauksia; Jumala ON, usko ON – olisi hassua jos me eläisimme vain futuurissa tai missä tahansa muussa aikamuodossa. Silti on myös ymmärrettävä että hengellinen näkökulma romuttaa tuntemamme aikakäsitteet täysin. On tärkeää pitää taivaan odotus palavana, ja kohdistaa odotus kaikkien lupausten lopullisesta lunastamisesta juuri sinne.

  Jos hetkeksi unohdettaisiin hengellinen ulottuvuus, pysyvät nämä asiat tietyssä mittakaavassa totena silti: meidän täytyy odottaa hyviä asioita tapahtuvaksi sekä lähitulevaisuudessa että tuonnempana, suuremmassa mittakaavassa nimenomaan jälkimmäisen mukaisesti. Olin kuitenkin pitkään keskittynyt niin vahvasti tähän hetkeen, toivonut, rukoillut ja tehnyt kaiken voitavani sen eteen että kaikki hyvä voisi tapahtua mahdollisimman pian, että toivoa tuova kyky katsoa eteenpäin oli kärsinyt. Sitten kaikki romahti. Edessä oli yhtäkkiä vaikea nähdä mitään erityisen hyvää.

Ystävieni kaksi viestiä herättivät minut. Minä tahdon uskoa että paras on edessäpäin. En aio uskotella, ja olen rehellinen sanoessani etten ehkä tätä kirjoittaessani vielä ihan usko siihen, mutta tänään on hyvä päivä ALKAA uskoa siihen että paras on edessäpäin. Että minä en vielä ole tyhjentänyt pajazzoa kokonaan. Vielä on varmasti hyviä kokemuksia edessä. Eikä tämä ole totta siksi, että minä ansaitsisin sen , eivätkä ne hyvät asiat tapahdu siksi, että minä yritän tarpeeksi. Se on totta siksi, että armo elää. Ne tapahtuvat siksi, että olen saanut armoa armon päälle.