Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Parasko edessäpäin?

Kuluneet viikot ovat olleet äärimmäisen haastavia. Jo kesällä minua alkoivat piinata toistuvat takaumat menneistä tapahtumista. Osa muistiraidoista oli ikään kuin rikki, ja jonkin menneen tapahtuman tunteet saattoivat välittyä nykyhetkeen yhdessä hajanaisten kuvien tai aistimusten kanssa. Aivan kun ennen vanhaan VHS-kasettia katsoessa saattoi joutua katsomaan pätkän jotain aivan muuta kesken kaiken, jos joku perheenjäsenistä oli erehtynyt nauhoittamaan pätkän jotain muuta kasetin päälle. Ja oikeassa elämässä kun ei sitä kelausnappulaa ole, on kaikki vain kahlattava läpi. Kokemukset saivat lopulta nimen: posttraumaattinen stressioireyhtymä.   Nuoruusvuosina kiusannut migreeni oli poissa useamman vuoden, nyt toistuvat kohtaukset tekevät olosta välillä hyvinkin tuskaisen. Tämä yhdistettynä takaumiin on todella uuvuttavaa. Kesken raskaan viikon sain kahdelta eri tutulta samankaltaisen viestin, jotka iskivät ytimeen. Patrick, muista että paras on vielä edessäpäin. Oli jotenkin