Kun mies sairastuu


Onkohan kukaan kirjoittanut kirjaa aiheesta ”Kun mies sairastuu”?
Ellei, niin täytyisi laittaa listalle. Enkä nyt puhu miesflunssasta. Puhun niistä tapauksista, joista me miehet keskenäänkin puhutaan mieluiten vain saunassa. Tarkoitan etenkin uupumusta, masennusta, ahdistusta ja syömishäiriöitä.

On nöyryyttävää kun joutuu myöntämään, että ei vain jaksa. Se on varmasti sitä useimmille, mutta miehille sen myöntäminen tuntuu olevan erityisen haastavaa. Että voimavarat eivät ole mitä ne kerran olivat. On hämmentävää kun joutuu pyytämään ystävältään anteeksi suuttumistaan, ja sanomaan ”minä vaan voin nyt huonosti”. Pitkään sitä syyttääkin kaikkia ja kaikkea mahdollista muuta, mutta jossain kohti joutuu myöntämään, että nyt se olen minä joka voin huonosti. Nyt minä olen väsynyt, loppu, slut. Finito. Ja sepäs onkin kova isku vyön alle, sydämeen ja peruselintoimintoihin. KYLLÄ MIES JAKSAA!

Kirjan kirjoittaminen ei ehkä auttaisi miehiä, koska useimman täytyy varmaan juosta seinään ennen kuin itse haluaa tämän myöntää. Mutta ehkä kirja voisi auttaa niitä läheisiä joiden ystävä, veli, isä tai lapsi ajautuu suorittamisen kierteeseen. Niitä, joiden lähipiiristä löytyy mies, joka on masentunut.
 No, minä olen reilun vuoden koittanut päästä jaloilleni. Välillä kontannut, raahannut itseäni eteenpäin, kävellytkin parempina päivinä. Sen olen oppinut, että niissä hyvissä hetkissä ei kannata luvata liikoja, koska voimavaroja ei vielä ole kuin ennen. Eli kun energiataso nousee niin ei kannata aloittaa suurssiivousta, kannattaa siivota vaatekaappi. Kun inspiraatio syttyy, ei kannata lähteä kirjoittamaan kirjaa, kannattaa kirjoittaa blogi. Ja niinpä minä taas tein, aiheeseen liittyen.




Vuosi oli 2004. Koulussa oli jonkinlainen talent-kilpailu, ja minä oli päättänyt laulaa Kaupunginorkesterin kappaleen ”Anssi ei osaa tanssia” luokan ainoalle tytölle Jennille, koska hän kesti meitä poikia. Ennen illan juhlaa menin parturiin, ja paikallisen ammattikoulun oppilas alkoi parsimaan hiuksiani. Jännitin iltaa. Nyt oli tärkeää näyttää hyvältä! Päivä oli tuulinen. Muistan edelleen miltä tuuli tuntui kasvoillani, kun pyöräilin tummanvihreällä Tunturillani kotiin. Ohjaustangossa oli käsien kohdalla kumiset suojat, jotka hieman liikkuivat kun jännityneenä puristin otetta tiukemmaksi. Enää täytyi löytää kaapista sopivat vaatteet iltaa varten. Ennen juhlan alkua minulle tärkeä ja läheinen ihminen kuitenkin huomasi leikatut hiukseni, ja hän naurahti. Hän kysyi miksi minulle on leikattu tytön kampaus. Muistan kuinka koko vatsa väänteli, ja itkin kasvoni punaiseksi. Ne olivat vielä koulussa niin punaiset, että keksin tarinan allergisesta reaktiosta selittääkseni punoituksen. Lauloin kuitenkin, kuten olin päättänyt tehdä. ”Jenni niin kaunis on, Anssi on niin levoton…”


  Sisälläni ollut levottomuus kasvoi. Niin kovasti tahdoin muiden hyväksyntää. Niin kovasti halusin kuulua joukkoon. Mutta ainakaan en antanut periksi. Minä nousin koko koulun eteen, vaikka voin todella huonosti. Tunteet eivät minua jarruttaneet! En pelännyt edes koulukiusaajia!

Vuonna 2007 syksy oli pitkään lämmin. Yläkoulun käytävät olivat kuumat, kun aurinko paistoi isoista ikkunoista sisälle. Yhtäkkiä löysin itseni musiikkiluokasta, uudesta kokoonpanosta. Alakoulu oli jäänyt taakse.
”Hei, Patu, mitä sä kuuntelet?”
Luvassa oli levyraati. Minun täytyi äkkiä kertoa, minkälaista musiikkia kuuntelen, ja ensi kerraksi tuoda jokin levy mukanani. Mutta enhän minä voinut sanoa…  Ei, se veisi viimeisenkin uskottavuuden, jos minulla nyt sellaista ylipäätään oli. En voinut sanoa minkälaista musiikkia kuuntelen, koska minut leimattaisiin heti homoksi. Etsin kuumeisesti johtolankaa oikeaan vastaukseen.
”Iron Maiden. Kuuntelen Iron Maidenia”.
Luokkakaverin t-paita antoi minulle vastauksen, mutta ehkä se oli liian kaukaa haettua, sillä osa luokasta nauroi.
”Niin varmaan, sano ees joku niitten biiseistä!”
Ja niinpä oli pakko alkaa kuunnella Iron Maidenia, jotta tietäisin mikä jumputus on kyseessä. Se oli tuskaa.
Nyt olin oppinut jo kaksi hienoa asiaa: tunteet voi tukahduttaa, ja toisekseen minun ei tarvitse vastata täysin rehellisesti, vaan lukemalla ihmisten kasvoja ja elekieltä voin päätellä mitä he haluavat kuulla, ja vastaan sen mukaan. Eikö se sitten ole oikea vastaus? Ainakin se tuottaisi minulle vähemmän kipua, jos minulle naurettaisiin vähemmän. Kuuntelisin sitten poppia salaa.


Vuonna 2009 istuin Keski-Pohjanmaan Keskussairaalassa ravitsemusterapeutin luona. Olin voinut huonosti jo useamman vuoden, ja aloittanut käynnit nuorisopolilla. Kuormittuneessa elämäntilanteessani koin menettäneeni otteen elämästä ja itsestäni, ja aloin säädellä syömistäni. Se oli epätoivoinen yritys saada hallinta edes jostain osa-alueesta. Uskoontuloni antoi lisää pontta tähän, tuntui pyhältä kurittaa kehoa kunnon paastolla. Tämä oli aivan vinoutunutta, koska olin jo muutenkin turhan laiha.
  Muistan kuinka minua ahdisti ja hikoilutti. Käteni olivat aivan märät. Kertoessani elämäntilanteestani katsoi terapeutti minuun, ja totesi: ”Eikö tuo nyt ole vähän kummallista? Eikö poikien kuulu olla lihaksikkaita ja haluta kasvaa isommiksi? Tytöt ne yleensä haluavat laihduttaa.”
Kyllä hän jatkoikin puhumista. Minä vaan en kyennyt enää kuuntelemaan. Taustalta kuului kaiuttimista jotain kuulutuksia, ja terapeutti asetti eteeni ateriakortteja, kuvia oikeankokoisista aterioista. Minä olin kuitenkin jo lukossa. Mutta eihän hän voinut tietää… Ei hän voinut tietää, että juuri tuo oli se kipein asia: olenko minä riittävän mies ollakseni juuri sitä. Sehän se oli, syvin kipuni. Ja hän lyö sen päin naamaa, noin vain.



Vuonna 2017 oli vain palasia jäljellä.
Vuosia olin "puskenut", olin jatkanut etenemistä vaikka se vaati loppuvaiheessa aivan uuvuttavia ponnisteluja. Olin oppinut jättämään kehon signaalit kuulematta ja huomaamatta, etenemään päättäväisesti ja tarmokkaasti. Olin oppinut sosiaaliseksi kameleontiksi, joka osasi sulautua tilanteeseen kuin tilanteeseen, seurasta riippumatta. Tein yhä kalliimpia kompromisseja omalla kohdallani voittaakseni muiden hyväksynnän. Uudenvuoden aattona julistin Jumalan Sanaa perustamassani seurakunnassa – kanyyli kädessä. Afrikkalainen tartunta oli saanut vatsani todella huonoon kuntoon. Sain aamuisin antibioottia, ja päivän aikana kävin sairaalassa tipassa. Olin kuiva ja oksentelin jatkuvasti, mutta fyysinen kunto oli vahva, jos sitä verrattiin henkiseen tilaani. Sisimpäni alkoi ajautua sumuun. Mutta minähän en luovuttanut!
Nyt olen tässä. Edelleen taistelu käy kovana. On paljon vaikeampaa oppia pois totutuista käytösmalleista kuin oppia uutta. On kivuliasta katsoa itseään silmiin, ja myöntää virheensä. On haasteellista uskaltaa katsoa taaksepäin, ja nähdä ne iskut, jotka tekivät kulkemisesta niin hankalaa. Totuus itsestä – mitä se on? Se on koeteltu tie, mutta uskon että sen päässä on jotain kaunista. Tie ei ole helppo kulkea, sillä jos rehellisesti kohtaamme itsemme, kohtaamme ensin puutteellisuutemme. Silloin ei enää riitä vakiovastaukset uskovien korulausevarastoista. Joskus hiljaisuuskin puhuu selvemmin. Itsensä kohtaaminen on äärimmäisen tärkeää, ja loppujen lopuksi se vie myös Jumalan kohtaamiseen. Kun kohtaa oman toivottomuutensa, mutta samaan aikaan kaikkien kuorien alla olevan Jumalan kuvan, joutuu tekemisiin perimmäisten asioiden kanssa. Silloin syvyys alkaa näkyä ja silmät puhdistua näkemään. Silloin väsymyksessä pistävänä näyttäytynyt auringonvalo saakin lempeitä sävyjä, ja valo tulvii sisälle. Silloin uskaltaa pala palalta levätä tässä hetkessä, olla läsnä, eikä rynnätä mihinkään. Uskaltaa elää.

Kommentit

  1. Uskaltaa elää: Luonnollisesti me hengitämme, siten Usko ei ole siinä Tekijä.
    Vapaus ilman mitään. Kaikki riisuttuna itsestä. Ajattelu katsoen omia ajatuskuvioita.
    Miksi taistella: taistelu luo ristiriitaisuuksia ja siten myös sairautta.
    Erämaan tuoksu: se toi lauseiden sekamelskan Totuuden kentän alueelle.
    Kirjoitetut lauseet tuovat esille Pyhä Hengen olemassaolon ja vaikutuskentän ilmenemismuodossaan. Kuten Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen. Katsoessamme ajatuskentässä näitä, nähdään Puhtauden olevan Läsnä:
    Siten, kaikki tämä Sairaus (mikä esiintyy ilmenevissä lauseissa) on mitättömän turhaa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalla elää! Uskalla tehdä uutta. Uskalla päästää irti Itsesi turhuudesta. Laula ja sävellä Uusin nuotin. Hihkaise itselle, Minä loistan: kerro se sävelin, joka on raikasta tulevaisuutta. Perusta Sinulla on valmis. Siksi menneisyyden tarkastelu luo (mielestäni) täydellistä roskaa.
      Tanssi myös fyysisesti, laulaen lauluja Sydämen Silmillä.
      Vaikuttavuus saadaan takaisin kun luodaan Uutta ja edetään, kaikilla osa-alueilla, eteenpäin: kuten päivätkin vaihtuvat.

      Poista
    2. Olen USAssa asuva psykologi ja täkäläiseltä koulutukseltani kliininen sosiaalityöntekijä. Lähinnä keskityn traumajuttuihin, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksuaalirikoksiin. Kattelin sun julkista toimintaasi ja ihmettelin. Ihmettelin että missä sun vanhemmat on kaikessa siinä hyörinnässä ja mietin että juoksetsä jotain traumaa pakoon. Sori tää suora juttelu. Tuli vaan mieleen.

      Poista
    3. Matti Muranen, onko pakko joka ikisessä vastauksessa liidellä jossakin sfääreissä, kirjottasit edes joskus jotakin maan pinnalta, ihan normaalisti.

      Poista
  2. Vertaistuki. Alkoholin kanssa kipuileva saa sitä AA:sta, alkoholistin lapsena tai toimintahäiriöisessä perheessa kasvanut ACA:sta, uskonnollisessa yhteisössä vaikeuksiin joutunut Uskontojen uhrien tuki UUT:stä. (En tiedä, onko Iron Maideniä vastentahtoisesti kuunnelleille omaa vertaistukiryhmää, mutta pitäisi olla, on se sen verran tuskastuttavaa jumputusta.)
    Huomaatko, että kirjoitat: "Mutta minähän en luovuttanut! (kappaleväli) Nyt olen tässä. Edelleen taistelu käy kovana." Eli ilmeisesti et ole luovuttanut vieläkään... Mistä sinä ihmisen lapsi oikein pidät kiinni?

    VastaaPoista
  3. Jeesuksessa Kristuksessa ei ole epäonnistumista. Ainoa "epäonnistuminen" on kuvitella, että asia olisi jotenkin toisin. "Armosta pois lankeaminen" on nimenomaan tuollaiseen harhakuvitelmaan uskomista, joka korjaantuu sadaosasekunnissa totuudella, joka julistaa: "Jeesuksessa Kristuksessa ei ole epäonnistumista."

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Patrik!
    Kirjoitat todella viisasta, rehellistä ja osuvaa blogia, ja niin tärkeistä teemoista! Monet tekstit ovat saaneet minut kyyneliin, ja toivomaan että monista asioista puhuttaisiin niin paljon enemmän, vapaammin, rohkeammin ja rehellisemmin, ja ennen kaikkea rakkaudellisemmin.
    Jumala siunatkoon suo, ja antakoon sulle kaiken minkä tarvitset, ennen kaikkea parantavan Läheisyytensä ja Rakkautensa.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olin juuri avioliittoleirillä ja kuulin, että jumalasuhde eli ts. hengellinen identiteettimme sulautuu usein yhdeksi klöntiksi muiden identiteettiemme (rooliemme) kanssa. Tarkoitan tätä esimerkiksi äidin voi olla vaikea erottaa äitiyttä jumalasuhteesta, isän työntekemisestä jumalasuhteesta, pastorin pastoriutta jumalasuhdetta koska ne mielletään helposti osaksi jumalanpalvelua, suhdetta. Jos tekee töitä jollekin, kyseessä on työsuhde.
    Helposti siitä tulee ansiota kun työ mieltyy jumalasuhteen hoidoksi, koska ei-hengellinen identiteettimme salakavalasti pyrkii ansioon eikä pysy lapseudessa. Kun jumalasuhde oikeasti hallitsee, meitä aletaan oikeasti johtaa Hengellä. Ts. hengellinen minä johtaa seksuaalisuuttamme, isänä tai äitinä olemista, pastorina olemista, työtämme Herralle. Hengellä kuolettaminen on mahdollista kun hengellinen minä on erotettu muista.

    Kun on jumalasuhde ts. hengellinen identiteettimme on erillisenä muista, emme mene palasiksi kun identiteettiklönttimme hajoaa, Jumala päämäärä erottaa klöntista itselleen hengellisen minän. Joosef, Daniel, Daavid olivat esimerkkejä siitä.kuinka hengellinen identiteetti sai johtaa heitä jo nuorena.

    VastaaPoista
  7. Mitäpä tuohon, kuin todeta; Ps.51:19.

    VastaaPoista
  8. DEALING WITH PAINFUL PAST MEMORIES
    wrote this to someone today and know that it will bless you.
    I am so sorry to hear of your journey and pain. We all somewhere or another have encountered degrees of severe pain and injuries. The most wonderful truths will remain illusive until we fully realise our compatibility with spirit dimension and the fact that our eternal origin is spirit and not flesh. So, long before we have done, or had anything done to us, amazing or horrific - our spirit-man has been and has remained in tact. This is what God knows about us. (remember we are talking likeness, made in His image and likeness) - His eternal knowledge of us is this union - this is where the Gospel fits in so beautifully - Jesus came into our darkness and hell and took us by the hand as it were and showed us that even this darkness could not separate us from God!! If it could separate us we could not have been co-quickened with him by the powerful and most loving act of the Holy Spirit. This truth has been my meditation and consciousness and has helped me get thru all of life - enjoying a sense of completeness that has nothing to do with how we feel but the truth of how we really are. I will by no means want to make little the pain that we have gone thru and the scars that seemed to have come along with it, but the most miraculous amazing healing springs out of the innermost parts of our beings, re-aligning our thoughts and conversations, when we engage with this truth. (2Cor.5:14-17)
    I remember at our house in Hermanus, we often used to walk in the mountain and one day they closed off a road that was too steep (and would cause erosion) and created a new one. The old one was covered with dry shrubs and branches and stones, whatever, to keep people from still using it. A few months later I noticed, with delight, how the natural plants that were lying there dormant, just sprung up and grew beautifully. some places in our thought patterns need to be closed up a bit - dont go there, healing is taking place without your doing and digging - spirit dimension does not need our efforts only our embrace. so by embracing exclusively God's thoughts and knowledge about us will allow that reality to spring up in our darkest most painful places and overgrow them till even the memory is so vague we might as well forget it! Let us walk thru that door of hope into newness of life !! - Lydia Du Toit -

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Feeling unworthy is not to be feared. It is a feeling Jesus has no problems with to be around (and inhabit in us & as us), as He has gone through it and is therefore familiar with it. Hence, feeling unworthy and BEING a child of God are totally compatible with one another. Knowing this MAY lessen the feeling(s) of unworthiness, but then again, it may not. In any case, we are His perfect children, whose feelings can't be dictated, but maybe persuaded, enticed, or attracted.

    VastaaPoista
  11. Kirjota joskus mielummin noista oppi asioista. Tarjoaako mielestäsi uskon sana terveen pohjan kenneth hagineineen, siihen et ole ottanut kantaa, vaikka se oli minusta tärkein asia kun puhutaan terveestä uskosta. Myöskään en saa susta selvää että mikä on nykyinen kantasi homo asiaan raamatun valossa jos unohdetaan nyt henkilökohtaiset ongelmat, vai haetko vain kirjotuksilla sääliä ja myötätuntoa, ilman totuutta se on vastenmielistä ja turhaa. Minun kantani on että uskon sana ei ole terve pohja, onko sinusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna nyt hyvä mies toisen käydä ensin prosessinsa ja kipunsa rauhassa läpi ennenkuin rupeat tenttaamaan oppikysymyksistä ja vaatimaan irtisanoutumisis yhtään mistään! Patrick ei tällä hetkellä tietääkseni ole minkään seurakunnan pastori tai johtaja joten miksei hän saisi kirjoittaa omaa henkilökohtaista blogiaan ja siinä avoimesti käydä läpi omaa kipeää prosessiaan?

      Poista
    2. Kiitos vain Topsiekku keskustelunaloituksesta, mutta minä en tässä elämänvaiheessa lähde mukaan minkäänlaisiin oppikeskusteluihin. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä oman itseni kanssa, mutta olen käsittänyt että tuollaisia keskusteluja joihin viittasit käydään monilla muilla palstoilla netissä, löydät varmaan hyviä alustoja sieltä. Kaikkea hyvää!

      Poista
    3. Jaa suako ei kiinnosta mikä on tervettä? Ethän kuunnellut aiemminkaan toisten neuvoja, ja samako jatkuu...? Unknown, mua taas kiinnostaa hyvinkin paljon nämä kysymykset. Onhan mies ollu kumminkin pastorina ja minäkin jossakin vaiheessa vähän kuuntelin patun puheita kunnes huomasin tämän yhteyden (2015 vuoden lopulla) kenneth läisyyteen ja sen lieve ilmiöihin ja aloinkin kritisoimaan koska sille olikin syytä. Kaippa ajattelin että tämä toiminta uskon sana nimen alla ei ole sitä samaa mitä aiemmin olen huomannut suomessa olleen tämän nimen alla, mutta sitä samaahan se oli... Olinpa tyhmä. Pelkkä seurakunnan nimi sen jo kertoo. Ja jos sanoo ottavansa vastuun asioista, ni kaippa sitä edes pitäs vaivautua vastaamaan jotakin entisille seuraajilleen, vaikka en sitä olekaan ollut vuosiin. Nyt ainoastaan mua kiinnostaa, että joko nuorta miestä kiinnostaa lukuisien vanhojen kristittyjen ohjeet ja varotukset, vai vieläkö tekee mieli kuitata ne uskonnolliseksi ja farisealaisuudeksi ja ties miksikä. Vai pitäskö joskus kuunnella? Kyllähän me saadaan tuolta tubesta vanhat puheet kaivettua esiin, jos ei muistu mieleen millä asenteella sitä suhtauduttiin aiheelliseen arvosteluun, ja ihan oikeasti jopa raamatunkin mukaan pitää arvioida profetiat ym. toiminta;). Se ei olekkaan tyrmäämistä ja vikoilua, vaan saattaa olla ihan jopa sitä viisautta;)

      Poista
    4. Mut sitä se on ku liian nuorena tekeytyy viisaammaksi kuin vanha ristikansa ja väittää löytäneensä jotakin uutta. (tiedän vanhoja asioita, joista saatat jo ajatella toisin, toivottavasti!) Mutta annetaanhan se anteeksi, vaan ois kiva kuulla joku myöntäminen edes, että väärässä olit...

      Poista
    5. Samalla jos olis kasvanut normisti vaikka jopa siellä vapaissa suunnissa ja ollut toisten ohjattavana, vanhemmiston alaisuudessa jne.. niin ois voinu hattuun nousu vähentyä ja vois nyt vapaatkin suunnat näyttäytyä sulle paljon vakaampana. Itsehän lähdit ääripäähän ja heti ns. kaiken pomoksi. Ehkä siinä se syy miksi nyt pidät luterilaista niin paljon parempana. PAkkoko nuo kaikki pikku ryhmät on ekana kiertää läpi, ihan vakaata se on helluntai/vapaa seurakunnissakin ku ei ite vaan lähde kaikkeen mahdolliseen mukaan.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Näpsäkkä pikku video. Samanlaisen parituntisen voisi tehdä Kristukseen uskovista homoista, jotka ovat löytäneet rauhan seksuaali-identiteettinsä suhteen ja parantuneet eheyttämisyritysten aiheuttamista traumoista.

      Poista
  13. Toinen asia mitä en sulata on se, että jos sanot kristitty olevasi, niin älä hyvä mies anna noissa maallisissa haastatteluissa sitä kuvaa että homous on ihan ok juttu, se ei ole. Eikä se kuulu kristitylle. Ensin karismaattisuudessa överit vääriin henkiin päin ja sit vielä tuho varmistetaan tekemällä homous hyväksytyksi senkin jälkeen kun ura on ohi. Mitä kristillisyyttä se tämä on? Entä mitä siellä komarin konferenssissa tapahtu ku äijä juoksi kun päätön kana ja sekasin näytit olevan siellä penkissä. Se oli kaukana siitä mitä on totuttu näkemään aikoinaan esim yli vainion aikaan, siellä sentään vaadittiin kuri ja järjestys ja mitään sielullista ei sallittu. Ja ne kaikki muut ilmiöt jota ei kaikki julkisuudes tiedä. Jos sanoo ottavansa vastuun, oletan että kykenee vastaamaan näihin.

    VastaaPoista
  14. Kolarin konferenssissa piti sanoa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivon sävelin

Kohti uutta

Elämän välipysäkillä