Myrskyn silmässä

Romahdin polvilleni sairaalan lattialle ja aloin itkeä. Osaston ovi sulkeutui takanani, ja päivän vierailijajoukko oli toivottavasti tarpeeksi kaukana eivätkä kuulleet valitustani. Koko sisimpäni järkkyi, ja kipu oli aivan suunnatonta. Sairaalan riisuttu sisustus vastasi huutooni – nyt todella riisutaan.

Elämä sellaisena kuin minä tunsin sen, on nyt sirpaleina. Rikki, tahrittu, sotkettu. Siitä en voin syyttää ketään muuta kuin itseäni. On ihan turha turvautua uskoville joskus niin tyypilliseen sielunvihollis-defenssiin, ja syyttää vihollista kaikesta. Olen elänyt valheessa, ja sen seuraukset näkyvät ja tuntuvat nyt kipeästi. Todellisuuteni alkoi jakautua kahtia, kun sisälläni koin jotain sellaista, mitä häpesin, piilotin ja koitin muuttaa. Ulkopuolella oleva todellisuus oli merkittävällä tavalla erilainen kuin sisäinen maailmani. Kävin jatkuvaa taistelua näiden kahden välillä. Nyt, kun sisälläni olevat asiat tulivat hallitsemattomalla tavalla esiin, alkoi koko elämäni murentua käsiin.

Olen todella kiitollinen että sain psykiatrista hoitoa noina viikkoina kun kaikki tuli ilmi, sillä ne olivat kiistatta elämäni rankimmat ja sekavimmat viikot. Olin 16 vuotta kamppaillut homoseksuaalisia tunteita vastaan, käynyt suuntautumisen muuttumiseen tähtäävässä terapiassa, psykoterapiassa, lukenut kirjoja ja työkirjoja, käynyt lukemattomissa sielunhoidollisissa keskusteluissa, ollut vapautuspalvelussa, tilannut jopa ”miespillereitä” kun minulle kerrottiin että ehkä minulla vain on liian vähän testosteronia kehossa…. En kuitenkaan onnistunut yrityksissäni, vaan turvauduin valheisiin ja ajauduin täysin kestämättömään tilanteeseen. Kun kaikki tuli ilmi ja todellisuuteni alkoi romahdella, reagoi osa ystäväpiiristäni varsin vahvasti, ja hyvää tarkoittaen koittivat vapauttaa minua siitä minkä he käsittivät homouden henkenä. Noiden monien hetkien jälkeen ajattelin, että voi kun se olisikin noin helppoa. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, mutta tuntui siltä että olin hajoamassa kappaleiksi. Unettomuus ei helpottanut asiaa.

Vapauttaminen ja parannuksen tekoon kehottaminen ovat isoja sanoja, mutta pitkälle edenneessä tilanteessa ne antavat hyvin vähän vastauksia, ja oikeastaan paljastavat varsin puutteellisen käsityksen ihmisen seksuaalisuuden kehittymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Itse asiassa kehotus tehdä parannus ei anna mitään ratkaisuja itse haasteeseen, vaan kertoo vain miten tulisi elää – valita tehdä se mikä on oikein, tuntui miltä tuntui. Kääntyä pahasta hyvään. Tehdä täyskäännös. Kreikaksi verbi on metanoeo. Tilanne muodostuu kuitenkin varsin haastavaksi, jos teot ja tunteet alkavat erkaantua yhä kauemmaksi toisistaan, jos se mitä valitsee, ja se mitä tuntee, ovat jatkuvassa ristiriidassa mitä pahimmalla tavalla. Lopuksi todellisuus alkaa jakaantua.

Olin asettanut koko elämäni sen varaan, että joka päivä osaan valita oikein, viedä kaikki tunteet kuuliaisuuteen Kristukselle ja elää oikein, täysin riippuvaisena armosta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Moni tätä lukeva ystävä ajattelee jo varmasti mielessään, että no sinun olisi vaan uudelleen pitänyt kuolla itsellesi! Uskon kuitenkin, että asia on paljon moniulotteisempi. Lihan pitää kuolla, mutta kipu ei kuole – se pitää käsitellä. Jeesus on sielun Paimen ja Kaitsija, ja myös sielun hyvinvointi merkitsee Hänelle paljon. Tämä osuus Jeesuksen työstä ei saanut tarpeeksi tilaa sydämessäni, elämässäni ja opetuksessani. Suurin virhe oli kuitenkin se, että en enää soveltanut edes sitä vähää, mitä asiasta opetin. Sen seurauksena asiat lopulta purkautuivat hallitsemattomalla tavalla.

  Tätä tekstiä kirjoittelen Kuopiosta, uudesta kotikaupungista. Jokaiseen päivään mahtuu monenlaista; tunnetilojen vaihtelua, tilanteiden kohtaamista, itsetutkiskelua, totuuden jäsentelyä, surutyötä ja uusia askeleita kohti integroitunutta, ehjää minuutta ja tasapainoista elämää. Helppoa se ei ole, ei edes hetkittäin. Olen virallisesti vielä sairaslomalla ja terapiassa, ja pikkuhiljaa aloittelemassa töitä uudessa työpaikassa. Samanaikaisesti olen toipumassa afrikkalaisesta tartunnasta, jonka ilmeisesti sain juomavedestä Afrikassa, ja jonka seurauksena aloin oireilla pahasti joulukuussa 2016. Siitä lähtien olen oksennellut ja kärsinyt muista oireista, ja vasta muutama viikko sitten taudinaiheuttaja löytyi. Siihen mennessä painoni oli pudonnut niin alas, että painoin saman verran kuin yhdeksännellä luokalla. Elämä on siis ollut epätasapainossa monella eri tapaa, ja vasta pari viime viikkoa olen fyysisesti alkanut päästä voiton puolelle.

Elämä näyttää yhtäkkiä aivan toisenlaiselta. Vastaukset eivät ole yhtä helppoja kuin aikaisemmin, eikä niihin voi rynnätä liian nopeasti. Nyt tarvitaan aikaa.
Silloin voi vaikka kirjoitella runoja Kallaveden rannalla…


Järvenselkä tyyni, hiljainen.
Kevätilta venyy, vie tilaa yöltä. Valo on taas voittamassa.
Koivunsilmut siristelevät, vihreällä loisteella ne pukevat alastomat rannat.
Auringon viimeiset säteet tanssahtelevat vetten päällä, hyväilevät kallioita, pysähtyvät hetkeksi kuin hyvästelemään autuaan lehdon. Lämmön hiipuessa usva käärii maiseman samettiin.

Yö on viileä, mutta vain hetken.
 Kohta lapsen sydän voi jo kuulla aamun sävelet,
Kutsun jälleen käymään.
Nyt vielä, pienen hetken, puhuu hiljaisuus.


Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Lämpimästi tervetuloa Kuopioon, Patrick; saakoon Isän Jumalan rakkaus sinua hoitaa rauhassa ja levossa, täällä ja kaikkialla, Ps. 139. Olet rakkaasti tervetullut tämän kaupungin seurakuntaperheeseen ja Kristuksen ruumiiseen. Jeesus sinua siunatkoon, ja tulkoot kaikki Jumalan suunnitelmat toteen elämässäsi oikealla ajalla. Jumalan aika ei kulu, vaan täyttyy. Gud välsigne dig. Psalm 63

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihmettelin kaukaa katsottuna sun pakonomaisen iloista olemusta. Koin siitä jotain epätoivoista, vaikka en tiennyt mistä se johtuu. Hienoa että olet uskaltanut tipahtaa maan kamaralle ja kokea inhimillisen heikkouden.

      Poista
  5. Moi Patric!

    Älä jää itseksesi noiden ongelmien kanssa. Irrottaudut suhteesta jos sellainen vielä on ja menet Kuopiossa seurakuntaan. Häpeästä huolimatta. Pahinta on että jäät itseksesi ja eristäydyt

    Eiköhän tässä maassa ole joku joka on ollut samassa tilanteessa ja voi jeesasta sua. Taisi olla tuolla edellisen viestin kommentoijissakin jo sopivia hlöitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ÄLÄ irrottaudu suhteesta mikäli rakastat k.o ihmistä. Seurakuntaan mene vain jos oikeasti haluat. Pahinta on että annat näiden hellareiden ym. painostaa itseäsi. Pidä etäisyyttä seurakuntiin jonkin aikaa, käy terapiassa, ja kysy sitten itseltäsi mitä todella haluat elämältäsi.

      Poista
    2. Rakkaus on tervettä ja puhdasta vain jos se on Jumalan ohjenuorien mukaista. Jumala loi Aadamin ja Eevan, ei Aadamia ja Eeroa. Jo luontokin osoittaa että homoseksuaalinen yhteys kahden miehen välillä on vääristynyttä.

      Poista
    3. Vesa, vad menar du riktigt med att naturen visar att homosex mellan två män är fel??? Det finns _tusentals_ arter i djurriket som uppvisar homo- och bisexualitet! Naturen visar alltså att homo-/bisexualitet är normalt, och det är dessutom vetenskapligt belagt.

      Poista
    4. Jos eläinten vajavaisesta vaistokäyttäytymisestä ottaa roolimallia, niin silloin omien lasten tappaminen ja syöminen on normaalia touhua. Myös heikkojen yksilöiden nääntyminen kuoliaaksi on eläinkunnassa tavallista. Ihmisellä on kyky rationalisoida, ja kehoittaisinkin tätä amoraalista käytöstä suosittelevien ihmisten pohtimaan oman logiikkansa toimivuutta tämän seksuaalisen käytösmallinkin suhteen.

      Blogin kirjoittajaa siunaan, jatka matkaasi tästedes parannuksen tiellä. Me kaikki ollaan yhtä syntisiä. Herra Jumala pojassaan Jeesuksessa meitä armahtakoon.

      Poista
  6. Patrick, jag känner dig inte alls men din text berör mig djupt. Jag är glad över att du fått och får professionell psykisk hjälp i avdelningsvård och terapi. Det verkar som en god idé att byta miljö. Tillåt dig att inte skämmas för dina homosexuella känslor, utan våga ta till dig de positiva upplevelser du haft. Din gud är säkert så stor att hen älskar dig precis som du är! Jag önskar dig lycka till med din fortsatta kamp för ditt nya liv! 💛

    VastaaPoista
  7. Patrikin teksti viittaa kovaan lainalaiseen tilaan jossa uskova yrittää itse voittaa syntiä ja olla voimakas. Se että lain vaatimuksen murskaamaa käsketään vain parannukseen ei auta. Tarvitaan Jumalan armon kohtaaminen, jossa myös homouteen suuntautuva taipumus tulee käsitellyksi. Jumalan armo vapauttaa synnistä, ei lain ankara vaatimus. Patrick - olet rukouksissa. Jumala ei hylkää sinua, mutta koen sanoa, että tärkeintä sinulle olisi Jumalan evankeliumin löytyminen, jossa on voima ulos luonnottomasta seksuaalisuudesta.

    VastaaPoista
  8. Tack till Neppe ovan för den varma, livsbejakande kommentaren! Och till Patrick för din fina text! Till "Unknown" vill jag säga: Gud är större än din syn på "godkänd" sexualitet. Om din salighet och frälsningsvisshet är beroende av att du stämplar och fördömer andras sexualitet, är det en ganska svag trosgrund.

    VastaaPoista
  9. Patrick, du är en otroligt unik människa! Är så glad över att du vågar vara dig själv, (ibland kan de vara svårt, för vem som helst) De har ingen skillnad vem du älskar, bara att du älskar dem för hela ditt hjärta. Jag önskar dig mycket skratt och kärlek för din nya äventyr och krya på dig! Du är just bra som du är!

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Ole oma itsesi ja ala elää! Maailma on auki!

    VastaaPoista
  13. Miten sinun vaimosi voi?
    Oletko jättänyt hänet nyt?
    Ihmettelen, miksi avioiduit!
    Nyt sinun pitää tehdä ratkaisu
    myös avioliitossasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sträva du, esbobo, efter att leva ett så gott liv du kan, och lita på att andra gör detsamma. Andras äktenskapslösningar är inget som du eller jag ska snoka om i en offentlig blogg. Vi får hoppas att bloggskribenten har riktiga vänner/stödjare att anförtro sig till i sådana personliga frågor!
      Däremot fyller bloggen absolut en funktion - det finns många män, både homo- och bisexuella, som är helt ensamma i sina funderingar. Att det finns någon som på det här sättet delar med sig öppet av sin färd, sin "matkanteko"; det ger stöd, hopp och kraft åt många!

      Poista
  14. Jeesus kanssasi! Muistan rukoilla! Pyhähenki nostaa useasti teidät/sinut mieleen! Jeesus on voittanut. Elä pelkää jumala ei jätä ketään joka hänessä riippuu. Tervetullut olet vapaasti seurakunta yhteyteen pohjois-savossa omasta mielestäni. Tottakai Jumalan sana on kokonansa totuus. Jeesus pelastaa parantaa eheyttää ja vapauttaa. Minun motto. Siunausta Jeesuksen nimessä! Kiitos jakamastasi blogissa.

    VastaaPoista
  15. Hej Patrick,

    jag läser om Din smärta och det berör mig.

    Jag är glad att höra att Du får hjälp och psykiatrisk vård, det har jag själv också fått och får i mitt psykiska illamående som till stor del har berott på att jag förnekade min homosexuella läggning från puberteten tills jag var närmare 30 år. Sådant skall inte någon behöva vara med om och jag vill påminna Dig om att Du genom din öppenhet nu, även är till hjälp för andra människor som kanske befinner sig i en liknande situation som Du och jag befunnit oss i.

    Av egen erfarenhet vet jag att det blir bättre och fast man mår så dåligt att man inte vet hur man skall orka vidare så blir det bättre genom vården man får, genom att tala med och ty sig till människor som förstår en. En del människor kanske aldrig kommer att förstå en, men det är också ok, de behöver man inte ha så mycket kontakt med. Däremot behöver man odla kontakten till de människor som förstår en, som ger kärlek och stöd samt älskar en som den man är utan att försöka ändra på en.

    Jag själv går runt i skolor och informerar om ämnet samt medverkar i media http://arenan.yle.fi/1-2915005 och delar med mig av min berättelse, detta för att upplysa människor om att sexualiteten inte är något som man varken behöver eller ens kan förändra, vi duger som vi är oavsett om vi är födda som homo-, hetero- eller bisexuella.

    Du är fin och duger som den Du är Patrick!

    Varma hälsningar från Simon Häger

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Jos ajatukset, mieli ja tunteet on erkonneet toisistaan, on syytä palata tärkeimmän äärelle ; Matt22: Niin Jeesus sanoi hänelle:"Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi." Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

    Ja jos Jumalalle on kaikki mahdollista, on Hän kykenevä auttamaan heikkouksissakin.

    VastaaPoista
  18. Rukoilen puolestasi, taistelu on kova ja voi olla pimeää, tarvitsisit Jumalan armoa ja
    käsitellä tätä terapian lisäksi sielunhoidossa, Jumalankin kanssa, vain hän voi vapauttaa,
    et pysty siihen itse ja lain alla, ainoa mitä voit tehdä on tunnustaa totuus ja ettet kykene itseäsi parantamaan ja muuttamaan ja lähteä elämään totuudessa, Sanan ja Jumalan johtamana, lopettaa omavoimanen yrittäminen. Koskettavaa että aloitat uutta elämää Kuopiossa, jossa mulla on juuret. Kuopio on kaunis kaupunki ja savolaiset hauskoja ja huumorintajuisia. Jla johtakoon sua tahtonsa mukaseen seurakuntaan.

    VastaaPoista
  19. Rukous elämäntilanteesi johdosta! Vain yksin Jeesus hän mulle riittävi.

    Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi.
    Vain hänen luonaan tyyntyy syömmeni.
    Vain luon ristin hiljaa vartoen,
    saan kaiken hältä, mä mitä tarvitsen.

    Kuin virvatulten tuo liekki häilyvä,
    on täällä onnekkainkin elämä.
    Pois rientää hetket onnen päivien.
    Vain Jeesus antaa voi onnen ainaisen.

    Vain Jeesus riittää kun kaiken peittää yö
    ja sydän tuskan täyttämän lyö.
    Kun kuljen kautta korven pimennon.
    Vain Jeesus riittää, hän yksin luonain on.

    Vain Jeesus riittää, kun myrsky raivoaa
    ja aallot uhkaa purren upottaa.
    Oi auta Herra, huudan tuskassain.
    Hän tyyntää myrskyn, kun on mun purressain.

    On luonain Jeesus, kun silmäin sulkeutuu
    ja päälyportit mulle avautuu.
    On luonain hän, kun jätän tämän maan
    ja Isän kotiin mä muutan ihanaan.

    Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja
    salattuja asioita, joita sinä et tiedä. Jer. 33:3

    VastaaPoista
  20. Kuuntelin viikonloppuna yhden vanhoista puheistasi, ja kerroit siinä ajatuksesta perustaa yritys tai oikeammin yrityksiä.
    Lähes 20 vuoden yrittäjä kokemuksella, haluan sanoa sinulle - oikean ajan tullen ANNA PALAA!

    VastaaPoista
  21. Tiedätkö, sama kamppailu käydään kaikkien syntien suhteen.
    Tai sitten ei käydä ja oikeutetaan synti. Se on tavallisinta uskovienki keskuudessa. Ei homous poikkea tästä säännöstä mitenkään paitsi että se on vielä yksi harvoja asioita joita jotkut vielä pitävät syntinä. Moni muu synti ON JO selitetty pois syntinä.

    VastaaPoista
  22. Edelleenkin ihmettelen et mistä ihmiset on saanut sen käsityksen et Patrik olis lähtöisin Hellunta laisuudesta kyllä hän on perus luterilaisuudesta lähtösin.

    VastaaPoista
  23. Jos Patrick et ole vielä lukenut niin lue Andrey Comiskeyn kirja ” Voimaa heikkoudesta”. Itse sain siitä paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän välipysäkillä

Vahvat johtajat ja koti-ikävä

Toivonpilkahduksia