Pysähtyminen


 Kolme kuukautta sitten vauhti oli kova, elämä oli suorastaan ylisosiaalista, olin riippuvainen puhelimesta, aikatauluista ja tiedostamattani myös monista muista asioista. Kolmen vuoden putki alkoi tuntua ja näkyä. Sitten kaikki pysähtyi.

  Hyppy todellisuudesta toiseen on ollut raju. Kaikki meni hetkessä uusiksi tai romahti: avioliitto, ystävyyssuhteet, työpaikka, toimeentulo, muiden ihmisten kuva minusta – jopa omani. Tuli sairaalajakso, muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työpaikka, uudet kuviot… Ja vasta nyt huomaan että alan ymmärtää mitä pysähtyminen tarkoittaa. Se ei välttämättä ole sitä, mikä näkyy ulospäin. Se on ennen kaikkea sisältä kumpuavaa, ei niinkään olosuhteista ja tapahtuvista asioista luettavaa. Ulkoinen pysähtyminen ei tarkoita sisäisen karusellin pysähtymistä, se vie yleensä paljon kauemmin. Todellinen pysähtyminen ei itse asiassa ole ollenkaan ulkoisista asioista luettavaa, se on suhtautumista elämään ja itseensä.  
  Koko elämäni olin rakentanut seurakunnan ympärille tai sen sisälle, ja on edelleen hankalaa hahmottaa asioita yhteisön ulkopuolella. Toki minut varmaan toivotetaan tervetulleeksi moneen seurakuntaan tälläkin hetkellä, ja on jopa kutsuttu. Monen kutsun mukana välittyy kuitenkin ehdollisuus. Olet tervetullut, kunhan ensin lupaat että… Olemme kyllä ystäviäsi, kunhan ensin olet…. Tässä tilanteessa ehdollisuus tuntuu hyvin raskaalta, enkä osaa sellaiselle vielä antautua. Senkin takia joudun miettimään miten asiat hoidetaan tiiviin yhteisön ulkopuolella. Mistä saan ystäviä jotka voisi tulla kahville, jos en löydä niitä seurakunnasta? Keneltä pyydän apua oman elämän haasteisiin, jos en seurakunnasta?
 Kaipuu on suuri. Kaipaan perhe-yhteyden kokemista, merkityksellisyyden tunnetta, seurakuntakulttuuria kokonaisuudessaan. Joka puolella on muistutuksia menneistä vuosista, aina arjen askareista isompiin kokonaisuuksiin. Havahduin tähän tien päälläkin, sillä ajaessani Kuopiosta Kokkolaan näen matkalla toistakymmentä paikkakuntaa jossa on pidetty lukuisia kokouksia Suomi Jeesukselle –kiertueen merkeissä. Niin, kaipuu on suuri, mutta kysymykset vielä lukuisat. Toisaalta mitä seurakuntaan tulee, niin olen viime viikkojen aikana saanut kokea hyvin eheyttäviä kohtaamisia useampien siskojen ja veljien kanssa. Sellaista ehdotonta rakkautta ja hyvyyttä, joka kutsuu ihmisen ulos luolasta katsomaan kaunista päivää. Nämä myönteiset kokemukset ovat olleet kuin vitamiiniruiskeita.

Kun käsitys omasta itsestä on hukassa, sosiaalinen elämä kuihtuu minimiin ja kaikki piirit menee uusiksi, joutuu todella pysähtymään. Mikä tekee elämästä merkityksellisen? Olen muutaman kerran kadottanut elämänilon elämäni aikana, joten tarkkailen aivan tietoisesti sitä mikä saa minut iloiseksi. En halua sen ankkuroituvan liian pinnallisiin asioihin, enkä tahdo sen olevan riippuvainen muista. Tämä on yksi osa sitä suurta kokonaisuutta, jonka kanssa yhtäkkiä kamppailen.

Eilen pysähdyin erään kuvan äärelle. Katselin kuvaa perustamani seurakunnan 1-vuotispäiviltä, 11.5.2015. Se oli myös minun 22-vuotispäiväni. Juhlien jälkeisenä aamuna lensin Keniaan, jossa odotti reilun viikon mittainen evankelioimismatka, jonka seurauksena yli 30 000 ihmistä teki uskonratkaisun.
  Katsellessani kuvaa tuo kyseinen päivä palasi mieleeni varsin elävästi. Sen värit ja tuoksut, tunteet ja tilanteet olivat taas edessäni. Se oli hyvää aikaa. Todella hyvää aikaa. Ehkä elämäni parasta aikaa? Se oli aikaa, jolloin minulla oli energiaa taistella vastaan sisälläni vellovaa myrskyä. Se oli voimakkaan kasvun aikaa seurakunnassa, ja kaikki oli vielä stabiilia. Olin onnellinen.

Pian noiden hetkien jälkeen alkoi tapahtua asioita, joiden etenemistä en oikein osannut pysäyttää. Palvelutyö ja haasteet kasvoivat. Monet elämäntilanteen muutokset veivät niin paljon energiaa, ettei enää riittänyt voimia millä taistella vastaan sitä, mitä sisälläni koin. Uuvuin. Jossain vaiheessa annoin periksi.

Mietin sitä mitä oli silloin, ja mitä on nyt. Tahdon uskoa, että nyt on paremmat edellytykset jatkaa eteenpäin, koska suurin kipuni ei enää ole salaisuus – vaikkakin se tuli esiin tuhoa aiheuttavalla ja hallitsemattomalla tavalla, mitä en mitenkään voi puolustella. Koitan vain olla positiivinen. Miksi? Koska joka päivä on kuin nuoralla kävelyä. Rotkoon tipahtaminen on todella helppoa. Elämänhalun ylläpitäminen ja ilon löytäminen on välillä todella haasteellista. Joka päivä mietin miten tästä eteenpäin. Neuvonantajia on satoja, ja jokaisen neuvo on erilainen. Mitä minä tahdon tehdä elämälläni? Mikä on oikein tässä tilanteessa? Päivittäin kysymystulva vyöryy mieleeni, ja peittää allensa ihan kaiken. Tulisiko minun elää yksin loppuelämäni? Onko minun jo myöhäistä elää Jumalan tahdon mukaan? Onko minulla edes oikeutta hakea onnellisuutta aiheuttamani kivun ja pettymyksen jälkeen? Miten on mahdollista, että elin keskellä ihmeitä ja Jumalan voiman ilmenemistä, ja oma elämäni silti hajosi palasiksi?


Kun moni asia muuttuu epäselväksi onkin tärkeää osata katsoa mikä muuttuu yhä selvemmäksi. Mitkä on selviä kiintopisteitä kun eteneminen on haparoivaa? Sama prosessi on käynnissä uskonelämässä. Oma uskonelämäni sisälsi paljon erilaisia selviä konsepteja, ”tee näin niin saat tämän”, mutta tässä tilanteessa liian helpot vastaukset eivät toimikaan. Silloin palaan lukemaan Johanneksen evankeliumin syvällistä kuvailua Kristuksesta. Ihmismassat vaihtuvat leirinuotion intiimiin perhe-yhteyteen opetuslasten ja Mestarin välillä.  On vapauttavaa, että minulla ei nyt tarvitsekaan olla vastauksia niihin kysymyksiin, jotka ajoittain valtaavat mieleni. Tiedän yhden, jolla on. 

Se riittää.


Kommentit

  1. Hei! Koeta, jos jaksaisit vilkaista ao. tekstiä. Itselleni siinä kuvailtu asia avautui kesällä 2011 ja asia on vain selkeytynyt selkeytymistään, vaikka elämä on ollut "tekojen" ja tunteidenkin osalta vuoristorataa: https://thesingleeye.wordpress.com/2017/07/31/divine-adequacy/?fb_action_ids=10211333853255073&fb_action_types=news.publishes

    VastaaPoista
  2. Muuta Patrick Helsinkiin! Täällä on tilaa hengittää ja olla mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään merkitystä tai arvoa. Tila on vapaa kaikkialla. Tieto on riippumatonta tilasidonnaisuudesta, myös rakkaus.

      Poista
  3. Uskon että paras on edessäpäin! Muistan rukouksin Jeesus kanssasi <3

    VastaaPoista
  4. Voimia Patrick! Olet elämän risteyskohdassa, ja silloin ihmisellä kuuluukin olla kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Kyllä sinä vielä vastauksiakin löydät - riittävät ja sinulle oikeat vastaukset.

    VastaaPoista
  5. Hei Patrik jatka kirjoittamista. Sun tekstiä on kiva lukea.
    Uskon edelleen Jumalalla on hyvä suunitelma sun elämälle ja kaikki yhdessä koituu niiden parhaaksi jotka Herraa rakastaa.
    Rukoilen et kokisit et oot Jumalalle edelleen rakas.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Mainio tuo sinun nimimerkkisi. Mihin kukaan enää tarvitsee kivenheittäjiä, kun ei-kivenheittäjät ovat tällaisia? :D

      Poista
    2. Kiitos. On se sinullakin hyvä nimimerkki!

      Poista
  7. Seuraan ja luen näitä kirjoituksiasi; onnistut kuvaamaan tarkasti ja totuudellisesti kulkemaasi tietä. Hyvät asiat uuvuttavat eniten ja osaavan ihmisen onnistumisprosentti on korkea.

    Todellakin Johanneksen evankeliumin loppuluvussa Pietari saa siunauksen Jeesukselta, Mestarilta. Ilman sitä Pietarin tie olisi ollut loppuun kuljettu.

    VastaaPoista
  8. "Koko elämäni olin rakentanut seurakunnan ympärille tai sen sisälle, ja on edelleen hankalaa hahmottaa asioita yhteisön ulkopuolella."
    Monen uskovaisen ongelmakohta on että "maailmasta erottautuminen" ja "kokonaan Jumalalle antautuminen" käytännössä toteutetaan seurakuntaumpion sisään sulkeutumisella. Jumala kuitenkin toimii, ilmestyy ja vaikuttaa seurakuntien ulkopuolellakin - ja joskus tuntuu että oikeastaan jopa enemmänkin siellä - ja kanavia pitkin, jotka eivät ole seurakuntien korvamerkitsemiä.
    Onnea siis opettelulle "hahmottaa asioita yhteisön ulkopuolella." Tekisi hyvää varmasti monelle muullekin. Jumalallinen kipinä kun voi ilmestyä hyvinkin yllättävissä paikoissa ja ihmisten mielestä epäsopivia kanavia myöten.
    Todellista hengellistä kypsyyttä kun ei mitata sillä, kuinka vahvauskoisesti osaa esiintyä toisten samanmielisten seassa yhteisen laumamielen antaessa tukea vaan yksinäisissä paikoissa, jossa Jumalan edessä on seisottava omilla jaloilllaan ja funtsittava uskonsa perusteet ihan omilla aivoillaan.

    VastaaPoista
  9. ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”
    ‭‭John‬ ‭6:37‬ ‭FB92‬‬

    VastaaPoista
  10. Olen paljon miettinyt, missä ovat Jumalan miehet. Siis wesleyt, finneyt, spurgeonit, ravenhillit, wilkersonit, ylivainiot.. Kauan sitten heidän äänensä sammui. Kuka nousee heidän saappaisiin? Kirjoitin heistä muutamia ajatuksia. Surullista on se, millainen julistajien armeija on korvannut heidät tänään:

    http://puhdastakultaa.blogspot.fi/2017/07/jumalan-miehet.html?m=1

    VastaaPoista
  11. http://allinclusivegospel.com/the-greatest-conspirecy-ever-told/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitan graceland, mutta tuo oppi tekee Jeesuksesta valehtelijan!

      Poista
    2. http://allinclusivegospel.com/

      Toinen meistä on kääntäjä ja toinen on ei-kivenheittäjä. Jos sinä vetoat Jeesuksen sanoihin, kannattaa muistaa, että Jeesuksen suuhun pannut käännösvirheet eivät lakkaa olemasta käännösvirheitä siksi, että ne on pantu Jeesuksen suuhun. Sellaisessa tilanteessa on aika turhaa vedota Jeesuksen sanomisiin. Sellaisen argumentoinnin logiikka on samaa tasoa kuin jos vetoaisi Donald Trumpin sanomisiin sen jälkeen, kun ne on osoitettu hölynpölyksi.

      Poista
  12. Luulenpa. että lähes kaikkien syyllisyyteen, häpeään, ahdistukseen ja itseinhoon liittyvien ongelmien alkujuuri on helvettiopissa, joka on irvikuva siitä evankeliumista jota Paavali julisti ja johon ensimmäisten vuosisatojen aikana seurakunnassa uskottiin. Arminiolaisuus, jota esim. helluntailaisuus edustaa, perustelee helvetin iankaikkisen rangaistuksen paikkana sillä, ettei rakastava Jumala ole kaikkivaltias (Hän kun ei kykene vaikuttamaan ihmisten "vapaaseen tahtoon"), kalvinismi sillä, ettei kaikkivaltias Jumala ole täysin rakastava (Hänen rakkauttaan kun rajoittaa piirre nimeltä pyhyys, joka on tosiasiassa verhottua despoottista kostonhimoa eikä mitään muuta). Sitten on olemassa oppi, joka tunnustaa sekä Jumalan täydellisen rakkauden että kaikkivaltiuden ja joka tunnetaan kaiken ennalleeen asettamisen oppina, josta jo esim. Pietari saarnasi helluntaina. Tämän opin katolinen kirkko onnistui raiskaamaan menestyksellisesti jo muutama vuosisata Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja yhtenä keskeisenä tekijänä tässä raiskauksessa oli Hieronymoksen ensimmäinen raamatunkäännös. Kaikkein irvokkain kusetus on oppi helvetistä, joka perustuu pirullisen ovelaan, johdonmukaiseen käännösvirheeseen, jossa mm. neljä eri käsitettä on niputettu yhdeksi, joka esim. englannin kielessä nimetty pakanauskonnosta lainatulla termillä.
    Jumala, joka kostaa pahat teot, ei ole mikään Jumala, vaan saatana.
    "When an evil act is forgiven, it is denied existence. When it is responded to in kind, it is simply recycled, and lives on in the response. Evil is only nullified, decimated and destroyed when it is forgiven." – Jeff Turner –

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäjiä löytyy lähes joka korvasyyhyyn. Kyllä ainakin minulle se on synti eikä helvetinpelko, mikä aiheuttaa syyllisyyttä tai mielen pahoittumista, koska tietää silloin rikkoneensa Isä Jumalan hyvää tahtoa vastaan. Niitä, joille se ei aiheuta sitä, vanha kansa kutsui suruttomiksi.

      Poista
    2. Sinun kommentiasi on mahdotonta ottaa vakavasti. Kun tietää aikalaiskertomuksista, kuinka sairasta ja ahdasmielistä "vanhan kansan" uskonnollisuus oli, tuo suruttomuus-kommentti on lähinnä tragikoominen. Se kuulostaa yhtä vakuuttavalta kuin mielisairaan despootti-isän pelottelema lapsukainen, joka selittää ja vakuuttelee ulkopuoliselle, kuinka "iskä on hyvä ja minä olen paha". Tuo sama hengellinen Tukholman syndrooma vaikuttaa kaiken uskonnollisuuden taustalla ja synnyttää suurimman osan kivenheittämisistä ja kivien heittelyn peittely-yrityksistä.

      Poista
  13. Hyvä, että olet pysähtynyt. Tämän Taivaankannen alla olemme kuunnelleet Sinun lauseita: niitä ei oteta pois, eikä ole tarpeenkaan. Mietin seuraavaa: Tarvitsisiko edes julkisesti kertoa oman itsensä sisällöstä.
    "Sydämmen silmillä" tuotetut lauseet ovat jo sen kertoneet. Ihmisen olemus - Sinunkin - kertoo jo sen mitä olet. Siispä katsoisin (mielipiteeni oma), että olisi aika vain Katsoa ympärille ja olla: kun kerran on pysähtynyt.
    Tosiasian, itsensä hyväksyminen, itsessä, Ydinsisällön tunteminen ja sen katsominen luo Vapauden nähdä ilman sidonnaisuuksia.
    Ristiriitaisuuksia ja olettamuksia on turha kerätä. Ei kenelläkään Ihmisellä ole Sinulle mitään annettavaa, jos kerrot vain Itsestä Heille.
    Katso Sydämmen silmillä Fyysistä ja Henkistä Olemustasoasi. Katso nykyhetken toimintakenttää ympärilläsi Sydämmen silmillä. Katso nykyhetkeä, vain katsoen ilman sidonnaisia ajatuksia. Katso ajatuksiesi virtaa vain katsoen: täten ymmärryskenttä avartuu -luoden Vapautta.
    Vain puhtaassa vapauden kentässä nähdään Kristuksen kasvot ,Jeesus ja Jumala. Ja nähdäkseni ei enää sanoja tarvita: Sillä kaikki on jo kirjoitettu.
    Raamatun tulkinta, tänä päivänä, jumalanpalveluksissa, ei ole enää kaunista: useimmat vain huutavat: Raikas vapaus, virtaava hengen puhtaus on kadoksissa. Kun kuulemme ja sen kautta ymmärrämme sinisen ylätaivaan äänen olemme Uskossa lähellä Hengen Ydinolemusta. Kun fyysinen olomuotomme yhtyy auringonsäteisin (tai tuuleen, puron solinaan yms.)olemme yhtä olemassa olevan kanssa.
    Henkilö, (ymmärtääkseni sinä Patrick) joka on kirjoilla yliopistossa voisi aloittaa ne omat opinnot (minun näkemykseni). Valmistuttuaan Hän voisi kehittää ympäristöään älyllisillä tiedoillaan. Tämän päivän maailma tarvitsi ns. Johtajaa, joka voisi tulkita Uskontotiedettä, Hengentiedettä ja Ihmisen ajattelun sisältöä. Käsittääkseni uskonto on pirstoittunut useisiin eri haaroihin. Antroposofia taasen ei yhdisty Uskontoon. Teosofia ja meditaatiot ja mitä kaikkea niitä onkaan: Tämä kaiken Tieteellinen tarkastelu voisi rakentaa älyllisen oivalluksen olemassa olevasta kaaoksesta. Se on selvää, ettei Teologian opinnot (nykyiset Papit ja Pastorit ja Piispat) ole tuoneet kuin sekasortoa Uskon kenttään.
    Kirjoitti: Matti Muranen. (Facebookistakin löytyy).

    VastaaPoista
  14. Upea teksti joka ravitsi. Kiitos. Siunausta kaikkin oloihin ja tiloihin, löytöihin ja myös tuohon sopuun , jonka saat hienosti riven välissäkin aikaan, kun pohdit. Se se on lahjaasi!
    Kaikkea upeaa, kiitollinen lahjoistasi.
    Sinua siunaten, t, jani

    VastaaPoista
  15. Riikka Halkon fb-sivulta

    PELASTUS!!!
    Kun syntinen ihminen, kohtaa Herran...
    Hän saa synnintunnon sydämeensä. Hän koko sydämestään tuntee eläneensä Luojaansa vastaan....
    Kuka pelastaa? Onko armoa hänelle? Voisiko Jumala vielä antaa anteeksi?
    Kuka vapauttaa synnin kahleista ja kuolemasta? Onko jossain valoa elämään?
    Vieläkö kelpaan Jumalalle? Kuuleeko Jumala minua? Missä ovat Elämän Sanat? Saanko minäkin tehdä parannuksen, johon itse en pysty? Onko sellaista voimaa olemassa?
    Jeesus vastaa...
    Minä rakastan sinua!!!
    Minä kuolin puolestasi, jotta saat elää ikuisesti. Minä siirrän kuolemasta elämään, pimeydestä valkeuteen. Minä olen Herra.
    Minä annan anteeksi sinun syntisi...puhdistan sydämesi verelläni...ja vapautan sielusi synnistä, joka vie sinut kuolemaan. Minä pelastan, parannan ja vapautan.
    Annan voiman kulkea tielläni, olla todistajani, ja elää ihanaa ihmisen elämää, minun Voimassani. Verihaavoissani.
    Jumalan lapsena...Puhtaana ja Vapaana.
    Minun armossani. Minun seurassani.
    Minulla on siihen Valta ja Voima.
    Mene äläkä enää syntiä tee!!!
    Kun fariseukset näkivät, kuinka Jeesus antoi syntejä anteeksi, he närkästyivät !!!
    Jeesus sanoi heille, "suunnilleen" näin.
    Te valkeaksi kalkitut haudat. Ulkopuolelta näytätte puhtailta, mutta sydämenne on täynnä kuolleita luita ja saastaa.
    Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!!!
    Älkää kieltäkö enää Jumalan voimaa, joka
    on GOLGATAN VERESSÄ, lunastukseksi jokaiselle, joka tahtoo tulla Herran luo.
    Maailman raastamat ihmiset, kuivat masentuneet uskovat...löytävät Jeesuksessa uskon, toivon ja elämän. Jumalan Rakkauden tuli palaa kirkkaan soihdun tavoin tänäkin päivänä sydämissämme...kun Hän...Rakas Vapahtajamme...saa luoda uudeksi kaiken.
    Eräs iäkäs saarnaaja kertoi viime sunnuntaina Kurikan kirkossa. Kuinka herätyksen aikana, ihmiset oli jaettu kahteen ryhmään. Suruttomat syntiset ja Heränneet!!!
    Palaa Herrasi luo tänään💜

    VastaaPoista
  16. On olemassa vain yksi totuus ja se löytyy raamatusta, ilman sanan vääristelyä. On olemassa taivas ja helvetti ja jokainen meistä ratkaisee itse sen mihin haluaa mennä. Jumala ei pakota ketään parannuksen tekoon. Toivon kuitenkin että Patrick ymmärrät homoseksuaalisuuden synniksi (kuten raamattu sen selvääkin selvemmin sanoo), josta on tehtävä parannus. Jumala ei ole sinua luonut homoksi. Tuollainen ajatusmalli vain antaa luvan harjoittaa homoseksuaalisuutta ja väittää raamatun sanaa valheeksi. Parannuksen teko tarkoittaa sitä, että valitset joko Jumalan seuraamisen ja itsesi (sis. himojesi) kieltämisen tai sitten himojesi ja tunteidesi seuraamisen. Se on selkeä valinta, joka aivan meidän jokaisen täytyy tehdä, vieläpä päivittäin. Ei Jumala siunaa syntiä vaan syntistä. Hän antaa anteeksi kaikki syntimme, kun vain sitä häneltä pyydämme oikeasti katuen. Ja hän myös antaa voiman voittaa synnin vallan, jos olemme tosissamme ja haluamme hyljätä vanhan itsemme himoineen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä olisi helppoa ja ettei kiusauksia tulisi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että et pidä yhteyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa olet syntiä harjoittanut, vaan sanoudut kaikesta homoseksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä ihmissuhteista irti ja pyydät niitä Jumalalta anteeksi ja elät jatkossa puhtaasti. Kiusauksia varmasti tulee, mutta Jumala antaa voiman voittaa kiusaukset ja niinkuin raamatussa sanotaan: Vastustakaa perkelettä niin se pakenee.
    Voin itse omasta elämästäni todistaa, että kohta on täysin totta ja Jumala antaa voiman ja avun. Se vaatii kuitenkin täydellistä Jumalalle antautumista ja rehellisyyttä omaa itseään ja Jumalaa kohtaan. Homoseksuaalisista tunteistakin voi vapautua.

    Sinulle Patrick ja sinulle, joka taistelet homoseksuaalisten ajatusten kanssa suosittelen TV7:n ohjelmaa: Tällaisia jotkut teistä olivat ennen. http://www.tv7.fi/vod/player/44766/. Mielestäni erittäin ajankohtainen ja hyvä dokumentti homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevien ihmisten kertomana. Tässä dokumentissa myös kerrotaan ihmisten itsensä kertomana syitä, miten he ajautuivat homoseksuaaleiksi. Oli kyse sitten jatkuvasta homoksi haukkumisesta ja identiteetin vääristymästä tai vaikkapa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, toivoa vapautumisesta ja parantumisesta on. Kaikilla se ei tapahdu hetkessä, mutta avain siihen on rehellisyys sekä asian käsittely. Siunausta sinulle Patrick, muistan sinua rukouksin. Jumala rakastaa sinua. Hänen armonsa riittää ja hän haluaa auttaa sinua. Älä usko muuta kuin totuus, joka on Jumalan sana. Varmasti aiheesta kuulet jos jonkinlaista mielipidettä ja varsinkin niiltä, jotka ovat valinneet homoseksuaalisuuden ja sanovat että Jumala on luonut toiset homoiksi ja rakastaa sinua sellaisenaan. Älä usko valhetta vaan valitse totuus. Toivon että valitsen rehellisyyden, iankaikkisen elämän ja Jumalan antaman avun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen totisesti se on juuri näin kun tässä kirjoitettiin.

      Poista
  17. https://books.google.fi/books?id=pVsNDgAAQBAJ&pg=PT2&lpg=PT2&dq=voittoisa+kristus&source=bl&ots=OZ33ZoNr_w&sig=Jtat1ysQ_yil46r-DAeARXqGRYI&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiZh4ajhOHVAhXqFZoKHWu1DmUQ6AEILTAC#v=onepage&q=voittoisa%20kristus&f=false

    VastaaPoista
  18. H. W. Smith: "Luonamme vierailleiden herätyssaarnaajien joukossa oli eräs, joka piti kristityn etuoikeutena ja velvollisuutena tulla osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä Hänen ilojensa ohella. Hän tuntui ajattelevan, että sellainen auttaisi pelastuksesta tietämättömiä, ja hän oli ottanut tavakseen pyytää Kristuksen kärsimyksien osallisuudesta haluavia tulemaan kokouksessa eteen rukoiltavaksi. Jollakin tavoin se kuulosti hyvin suurenmoiselta ja sankarilliselta, ja se sopi niin hyvin haluuni saada auttaa lähimmäisiäni, joten vaikka en mennytkään eteen hänen kokouksissaan, aloin yksityisesti rukoilla hieman haparoiden, että saisin sellaisen kokemuksen, olipa kokemus millainen hyvänsä. Tulos oli tyystin toisenlainen kuin olin kuvitellut, mutta se oli kaikkea muuta kuin upea.
    Olin odottanut kokevani Kristuksen henkilökohtaisia kärsimyksiä elämässä ja kuolemassa meidän tähtemme, mutta sainkin sen sijaan kokea eräänlaisen ilmestyksen: en Hänen kärsimyksistään synnin tähden vaan meidän tähtemme. Tuntui kuin minulle olisi näytetty se kurjuus, ahdistus ja ahdinko, jonka synnin tuleminen maailmaan ihmiskunnalle aiheutti. Lisäksi minulle näytettiin Kristuksen tuntema suru, joka ei liittynyt Hänen kärsimyksiinsä, jonka synti aiheuttaisi, vaan surkeiden ihmisten kokemaan kärsimykseen — ihmisten, jonka synti oli kironnut. Tuntui kuin olisin ymmärtänyt jotakin siitä ahdistuksesta, jota Hän väistämättä koki siitä kammottavasta kohtalosta, jonka oli sallittu tulevan ihmiskunnan osaksi, ja Hänen ilostaan Hänen saadessaan tehdä jotakin asian korjaamiseksi. Näin, että meidän osamme oli kärsimys ja että Hänen ilonsa oli uhrata itsensä pelastaakseen meidät. Minusta tuntui, että jos olisin ollut Luoja ja sallinut niin kaamean kohtalon luomilleni ihmisille, olisin täyttynyt ahdistuksesta ja tajunnut, että jo silkka oikeudenmukaisuus — jopa ilman rakkautta — vaati, että minun oli korjattava asia jotenkin. Ja tiesin, etten voinut olla Jumalaa oikeudenmukaisempi.
    Olin tottunut kuulemaan saarnoja siitä, kuinka kauhistuttavat syntimme olivat Jumalaa vastaan, mutta nyt kysyin itseltäni, kuinka kauhistuttava kohtalo oli se, että meidät oli tehty syntisiksi. Enkö sallisi paljon mieluummin syntiä tehtävän minua kohtaan kuin että tekisin syntiä itse? Eikö ollut paljon kammottavampaa tulla luoduksi syntiseksi kuin joutua synnin tekemisen kohteeksi? Aloin samalla nähdä, että koska Jumala oli sallinut synnin tulla maailmaan, siitä seurasi väistämättä, että Hänen oli silkan reilun pelin hengessä pakko tarjota parannuskeino joka oli sairauden veroinen. Muistin joitakuita tuntemiani äitejä, joiden lapset kärsivät perinnöllisestä sairaudesta ja jotka olisivat kiitollisin mielin antaneet henkensä lastensa puolesta jos olisivat siten voineet parantaa pienokaiset, jotka he olivat synnyttäneet niin kammottaviin oloihin, ja kysyin itseltäni, voisiko Jumala antaa itsestään vähemmän. Näin, että asioita punnittaessa meillä, jotka olimme tulleet luoduiksi syntisiksi, oli äärettömän paljon enemmän anteeksiannettavaa kuin kenelläkään, jota vastaan me kenties olimme syntiä tehneet.
    Se selkeys, jolla kaikki tämä näyttäytyi minulle, ei ole sanoin kuvailtavissa. En ajatellut sitä, kuvitellut sitä tai olettanut sitä mielessäni. Minä näin sen. Se oli ilmestys siitä, mikä oli asioiden todellinen luonne — ei sovinnaisten, pinnallisten käsitteiden valossa, vaan pohjalla olevien tosiasioiden valossa — ja se oli täysin vastaansanomaton.
    Kaikissa näkemissäni ihmiskasvoissa tuntui näyttäytyvän minulle se kurjuus, ahdistus ja ahdinko, jonka maailmaan tullut synti oli aiheuttanut. Tiesin, että Jumalan täytyi nähdä kaikki tämä paljon minua selkeämmin, joten olin varma, että näkymän tuottaman kärsimyksen täytyi olla Hänen kohdallaan äärettömän paljon syvempi kuin minun kohdallani: tuntui, että sen täytyi olla Hänestä lähes sietämätöntä. Ja aloin tajuta, että vähintä mitä Hän saattoi tehdä, oli iloita sanomattomasti saadessaan tehdä mitä hyvänsä auttaakseen luomansa olennot niin kaameasta kurjuudesta."

    VastaaPoista
  19. Hannah Whitall Smith (jatkuu): "Sain nähdä synnin aiheuttaman maailmaa vaivaavan ahdistuksen tavalla, joka ei ikinä pyyhkiydy mielestäni. En muista, kauanko tätä kesti, mutta se meinasi rusentaa minut. Ja koska se ilmeni minulle yhä uudelleen ihmisten kasvoissa, minun oli pukeuduttava huntuun aina kun menin ulos, jotta välttyisin kammottavasta näystä.
    Eräänä päivänä olin raitiovaunussa Market Streetillä Philadelphiassa, kun näin kahden miehen tulevan istumaan minua vastapäätä. Näin heidät hämärästi hunnun läpi, mutta onneksi vain hämärästi, sillä säästyin sillä tavoin ahdistukselta, joka minuun iski nähdessäni ihmisten kasvot. Konduktööri tuli pyytämään maksua, joten minun oli nostettava huntua voidakseni laskea rahat. Nostaessani katseeni näin miesten kasvot, ja ylitsekäyvän ahdistuksen vallassa tunnuin tajuavan aikaisempaa tuoreemmalla ja selkeämmällä tavalla sen kurjuuden syvyyden, jonka synti oli ihmiskunnalle aiheuttanut. Se oli enemmän kuin saatoin kestää. Puristin käteni nyrkkiin ja huusin sielussani: ”Oi Jumalani, kuinka voit kestää tällaista? Olisit voinut estää tämän, muttet estänyt. Olisit voinut muuttaa tämän, mutta et muuttanut. Kuinka voit elää ja sietää tällaista?” Nuhtelin Jumalaa. Ja minusta tuntui, että minulla oli oikeus tehdä niin. Ja yhtäkkiä Jumala tuntui vastaavan minulle. Sisäinen ääni sanoi loputtoman rakkauden ja hellyyden sävyttämänä: ” Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi.” (Jes. 53:11.) ”Tulee ravituksi!” huusin sydämessäni. ”Kristus tulee ravituksi! Hän voi katsella maailman kurjuutta ja sitä vaivaa, jonka hän kokee tuon kurjuuden vuoksi, ja lopulta Hän tulee ravituksi. Jos olisin Kristus, mikään muu ei ravitsisi minua kuin se, että jokainen ihminen loppujen lopuksi pelastuu, ja siksi olen varma, ettei mikään vähempi ravitse häntä.” Samalla maailmankaikkeutta koskevan suunnitelman yltä tuntui poistuvan harso, ja näin että seuraava Raamatun sana oli totta: ”Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.” (1 Kor. 15:22.) Niin kuin oli ensimmäisen kohdalla, niin on oleva toisenkin kohdalla. ”Kaikki” ei voi tarkoittaa yhdessä kohtaa yhtä ja toisessa toista. Niin ollen näin, että lääkkeen on väistämättä oltava sairauden veroinen, pelastuksen oli oltava yhtä universaali kuin lankeemuksenkin."

    VastaaPoista
  20. Hannah Whitall Smith (jatkuu edelleen): "Näin tuon kaiken sinä päivänä raitiovaunussa Philadelphiassa — minä en ajatellut sitä, toivonut sitä tai edes uskonut siihen — minä tiesin sen. Tuosta hetkestä lähtien en ole koskaan kyseenalaistanut ajatusta ihmiskunnan lopullisesta kohtalosta. Jumala on jokaisen ihmisen Luoja, joten Hän on myös jokaisen Isä, ja kaikki ovat Hänen lapsiaan, ja Kristus kuoli jokaisen edestä, sillä sanotaanhan hänestä, että ”hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1 Joh. 2:2). Olipa ihmisten tietämättömyys kuinka suurta tahansa ja heidän syntinsä kuinka surkuteltavia hyvänsä, lupaus pelastuksesta on täydellisen myönteinen ja ilman rajoituksia. Jos on totta, että ”yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi”, niin totta on myös se, että ”yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi” (Room. 5:18). Jos aletaan rajoittamaan jälkimmäistä ”kaikkea”, on rajoitettava myös ensimmäistä. Pelastus on täysin lankeemuksen veroinen. On lopulta tapahtuva ”kaiken ennalleen asettaminen”, jolloin ”kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10-11). ”Jokaisen polven, jokaisen kielen” — sanat eivät voisi olla suloisempia. Sitä en nähnyt, milloin ja kuinka kaikki tuo tapahtuisi, mutta olennainen asia oli se, jota olin kaivannut — jossakin ja jotenkin Jumala oli asettava kaiken kohdalleen luomiensa ihmisten osalta. Sydämeni sai rauhan tässä asiassa ikuisiksi ajoiksi.
    Kiirehdin kotiini lukemaan Raamattuani saadakseni selville, oliko ihmeellinen löytöni ollut kaiken aikaa Raamatun sivuilla mutta en vain ollut nähnyt sitä, ja siinä samassa kun pääsin taloon sisälle, en tohtinut riisua edes hilkkaani vaan ryntäsin pöydän ääreen, jossa pidin aina Raamattuani ja Konkordanssiani, ja aloin tutkia kirjoituksia. Välittömästi koko Kirja tuntui kuin valaistulta. Joka sivulla loisti kirkkaana totuus, joka koski ”kaiken ennalleen asettamista”, josta apostoli Pietari julisti seuraavasti: ”Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Ap.t. 3:21), eikä mitään jäänyt epäselväksi. Ahnehdin Raamattua sivu sivulta nauraen ääneen ilosta sen valon johdosta, joka nyt valaisi lukemaani tekstiä. Raamatusta tuli uusi kirja. Jokaisen tekstin yltä oli ikään kuin poistettu nahkainen vuota, ja koko Raamattu loisti täynnä uutta merkitystä. En voi sanoa, että erilaista merkitystä, sillä uusi merkitys ei ollut ristiriidassa vanhan kanssa, se oli vain syvempi merkitys, todellinen merkitys piilotettuna sanojen ulkoisten muotojen taakse. Sanoja ei tarvinnut muuttaa, ne tarvitsi vain ymmärtää; ja nyt, lopultakin, aloin niitä ymmärtää."

    VastaaPoista
  21. "Eight o'clock in the morning on a Saturday and all I can do is dwell in a state of conscious awe of a God who is closer to me than the very consciousness that caters for such awe 💛.
    I used to think we should be hungry for God. I was wrong. We can't let our desire for the "more" of God ever overtake our constant mindfulness of the reality that His fullness already lives in us. That is a deception that will only lead to disappointment and discouragement. You can't add to something that is described as already being full. There's nowhere in the New Testament where it says to be hungry for God. Yet there's many places where it says we have already had our fill; that He who comes to Jesus will never hunger or thirst. It might sound like simple terminology, but it's an important perspective shift.
    Wanting more implies the idea that there's a lack. There's no lack where there is no separation... and there is no separation. Our problem isn't that we need more of God, it's that we can't wrap our heads around the truth we already have as much of God in this moment as we will a million years from now 😲. The degree to which we realise this is the degree to which we will see Him move, because that's the basis of all faith; the assurance of things hoped for and the conviction of things not seen." – Joseph Kirkcaldie

    VastaaPoista
  22. "One way or another people fall and are ground to powder on the issue of some sort of personal responsibility. There’s a great temptation to add to the phrase — “You ARE One with Christ IN THIS PRESENT MOMENT” — a set of if-clauses, degrees, stipulations and qualifications to be met in order to experience what we acknowledge that we already are. Over and over people desire something that can be quantifed, measured and predicted, based on observable data, rather than a wind that blows where it will." – Fred Pruitt –

    VastaaPoista
  23. 1 Cor. 2:2 The testimony of God is my only persuasion concerning you: Jesus Christ died your death on the cross! I can see you in no other light! (For I determined to know nothing in you except Jesus Christ and him crucified.)”
    ― François Du Toit, The Mirror Bible

    Jos näen itseni 2000 vuotta sitten Kristuksen kanssa kuolleena ja Hänessä henkiin heränneenä, on epäloogista nähdä joku toinen kristitty jotenkin toisin. Paavali ei tuntenut KETÄÄN enää "lihan mukaan", ei itseään sen enempää kuin ketään muutakaan. Tähän ja nimenomaan tähän hänen evankeliuminsa perustui ja tämä oli sen sisältö. Koska ja missä tällaista on kuultu saarnattavan esimerkiksi Suomessa? Tuskin koskaan. Ihmekös tuo sitten, jos ja kun ihmisiä ahdistaa ja pelottaa, ja monet pakenevat pelkoineen uskonnollisten puheenparsien toteemipaalun taakse kiviä viskelemään ja toisten "lankeemuksia" vahtimaan tai kauhistelemaan tai "ymmärtämään". Ja tätä tekevät siis ihmiset, joiden ei tarvitsisi hukata ainuttakaan elämänsä sekuntia edes moisen ajattelemiseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yli kaiken varottavan varjele salais... Sydämesi!

Elämän välipysäkillä

Kädenvääntöä ja armon pisaroita