Kun oksat kasvavat erilleen


Eilen sain taas kokea jotain sellaista mitä olen niin kaivannut – ylistää ja rukoilla yhdessä toisten siskojen ja veljien kanssa. Kaipaan sitä niin paljon että se ajoittain aivan sattuu! Se on nimittäin aivan käsittämätön tunne kun rukoilet jonkun puolesta, ja pikkuhiljaa alat erottaa jotakin, ja sisälläsi kasvaa jokin rohkaisun sana tai kuva jonka saat jakaa. Silti se herätti eilen myös ristiriitaisia tunteita. Olen välillä kokenut olevani ikään kuin ”hylsy” siitä mitä olin. Ammus on ammuttu, tehtävä suoritettu, ja se mitä on jäljellä on tyhjä kuori joka voidaan heittää pois. Puoli vuotta sitten kaikki halusivat pitää yhteyttä ja olla ystävä, ehkä osittain siksi että he kokivat Jumalan käyttävän minua erityisellä tavalla. Sitten kun sisäiset taisteluni tulivat esiin loppuivat yhteydenotot kuin seinään. Toisaalta tämä on laajentanut ymmärrystäni siitä, mitä se tarkoittaa että meillä on ”aarre saviastioissa”.  Aina kun Jumala käyttää meitä on se aarretta saviastiassa, mutta silti on pelottavan lähellä tehdä siitä aarteesta osa meidän identiteettiä. Se ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan keitä me olemme. On mahtavaa olla Jumalan käytössä, kyllä, mutta palvelutyö, kutsu ja tehtävä on eri asia kuin identiteetti, lapsen asema Isän talossa. Siksi minulle on ollut terveellistä pohtia ja puntaroida sisäisiä tuntemuksiani, ja myöntää mikä sattuu ja miksi, ja sitten uudelleen antaa Jumalan vuodattaa ”aarteitaan saviastiaan” ilman että muodostan identiteettiäni sen ympärille.

Tiedän, että suurin osa Kristuksen seurakunnasta ei ole valmis ottamaan vastaan jotain sanomaa minulta tässä elämäntilanteessani. Ei se haittaa, kirjoitan tämän silti, olkoon siellä sitten vaikka yksi joka voi. Yksi, joka näkee kauemmas, eikä tuijota rikkinäistä astiaa vaan kuulee Äänen äänen takana… Näin nimittäin eilen rukouksessa kuvan, joka hyvin kuvasi sitä mitä olen kokenut sisälläni viime viikkoina. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän perspektiivini muuttuu, ja osaan nähdä asioita uusista näkökulmista. En ajattele ajautuvani kauemmas seurakunnasta, mutta olen saanut etäisyyttä siihen kaikkeen pyöritykseen joka siihen sisältyi omalta osaltani. Mitä enemmän asiaa tarkastelen, sitä kipeämmiksi rukoukset tulevat. Miksi? Koska kauempaa katsottuna näkee kokonaisuuksia joille oli sokea läheltä katsottuna. Nyt näkyy niin selvästi, miten eri seurakunnat ja yhteisöt on varustettu eri vahvuuksilla, lahjoilla, armoituksilla tai voiteluilla – ja miten paljon ne tarvitsevatkaan toisiaan. On äärimmäisen apostolisia seurakuntia jossa kokoajan syntyy uutta ja mennään vauhdilla eteenpäin – mutta jos paimenuus ei ole päässyt kasvamaan, ei välttämättä löydy tilaa ja ymmärrystä elämän kriiseissä kamppailevalle, uupuneelle ja pettyneelle ihmiselle. He ehkä hakeutuvat paikkaan, jossa on ymmärrystä sielunhoidosta, rauhasta ja levosta, ja jossa Jumalanpalvelusmuotokin on tyynen rauhallinen. Mutta entäs sitten kun haavat on hoidettu? Loppuelämäänsä ei voi tuijottaa omia haavojaan, jossain vaiheessa täytyy katsoa Jeesuksen haavoja ja niiden voimaannuttamana jatkaa eteenpäin. Sitten hekin ehkä kaipaavat paikkaan jossa on selvä visio, konkreettiset tavoitteet ja ”draivia”.

Miten suurenmoista olisi, jos nämä eri lahjat, armoitukset ja voitelut pääsisivät tukemaan toisiaan. Tänä päivänä olemme kaukana siitä. Puhutaan samoista asioista eri sanoilla, korostetaan eri asioita ja leimataan inhimilliset vaikuttimet ja eri korostukset harhaopiksi. Emme puhu toisistamme Kristuksessa, vaan osoitamme toistemme heikkoudet tai puutteet – ehkä juuri ne kohdat joissa meidän tulisi TÄYDENTÄÄ toisiamme, ei huomauttaa toisen puutteista! Kristuksen seurakunta on rampauttanut itsensä siinä, kun jalka ei tunnista kättä ja käsi puolestaan leikkaa korvan irti.

Niin, siihen eiliseen kuvaan. Mietin juuri näitä asioita rukouksessa, ja näin kuvan kauniista puusta. Siinä oli monenlaisia oksia, selvästi erilaisia, näyttivät jopa kantavan erilaisia hedelmiä! Sitten tapahtui jotain outoa. Luonnollisesti rönsyilleet, valoa päin kasvaneet oksat alkoivat eriytyä toisistaan, ikään kuin työnsivät toisiaan pois. Oksat vääntyilivät kauemmas toisista oksista, ja lopuksi hedelmistä osa mädäntyi, osa kuihtui, ja puu alkoi kasvaa risua. Lopuksi kasvu tyrehtyi.

Tarvitsemme kasvua kohti valoa, mutta tarvitsemme myös toisiamme. Eri yhteisöt tarvitsevat toisiaan. Erilaisuus ei ole uhka, se on voimavara. Jos näemme toisemme Kristuksessa, uskallamme myös myöntää tarpeemme, kun tarvitsemme sitä mitä joku muu edustaa Kristuksessa. Tämä jää elämään rukouksena sisälläni.


Tässä minun ajatuksia sunnuntaihin. Ehkä uhkarohkeaa väittää että minäkin edelleen kuulen Jumalalta, mutta niinpä minä vaan väitän, olinpa sitten miten vajavainen tahansa. Ehkä voimme jokainen koetella omaa sydäntämme – tunnistanko veljeni ja siskoni Kristuksessa?

Kommentit

  1. Siispä nosta vahvuutesi esiin (Tämän Taivaankannen alla), kirkastaen Kristuksen siten kuin kuulet Hänen puhuvan. Minuuden ei tarvitse enää puhua, eikä tarvitse todistella. Nyt on se vapaus, joka luo raikkautta sanottuihin lauseisiin. Kristikuntaa - hengellistä ajatussisältöä - ja tietoisuutta, on informoitava Rakkauden lauseilla , jossa ei puhuta omasta persoonasta mitään (julkisesti eri foorumeissa). Tulos tulee (puhutut lauseet) Uudesta tiedosta: se Tieto on se, joka tulee Sydämmen Silmillä puhuttuna.
    Sinulla on Valtava potentiaali Hengellistä Tietoa. Mikä ilo onkaan tälle Luomakunnalle kun Sinun lauseissa on Rakkaus ja Raikkaus: puhtaus - uudistunut Sisin, joka loistaa.
    Virikkeellistä intoa jakaa Hengen lausesisältöä koko Tellukselle, eikä pelkästään Suomelle. Opiskelu tuo hedelmää sielulle ja sydämmelle:si. Sinulla on siihen taidot.

    VastaaPoista
  2. Francois julistaa ao. videolla sanomaa, joka saisi meidät kaikki tajuamaan olevamme yhtä: https://www.youtube.com/watch?v=wd4MvdWdxkQ

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ollut ja edelleen syvenevästi lisääntyy, kyky puhua/kirjoitttaa poikkeuksellisen avoimesti, koskettavasti ja osuvasti hengellisiä totuuksia myös " arkikielelle". On koskettavaa lukea tätä blogiasi ja nähdä, kuinka syvää työtä Isämme tekee Sinussa ja, että olet erittäin herkkä kuulaan Pyhän äänen. Siunausta Sinulle kaikkeen.
    Et muuten ole vielä meilläpäin poikennut ja, jos mahdollista niin tuu olemaan.
    T veljesi Markku

    VastaaPoista
  4. http://www.varldenidag.se/nyheter/var-transperson-guds-karlek-gjorde-mig-fri/repqhk!@atTb3D74ZfRQ894F5yCEA/

    VastaaPoista
  5. Saatamme kuvitella, että meillä täytyy olla jokin tietty poliittinen, taloudellinen, maailmankatsomuksellinen tai seksuaalinen identiteetti ennen kuin voimme antaa itsellemme luvan mieltää itsemme eheästi ja kokonaan Jumalan lapsiksi. Mutta sellainen ajatus ei ole evankeliumia. Evankeliumia ei ole myöskään ajatus, jonka mukaan me saamme toistaiseksi mieltää itsemme eheästi ja kokonaan Jumalan lapsiksi, kunhan siitä seuraa tiettyjä ajattelutavan tai identiteetin muutoksia meidän mielessämme/elämässämme. Jumalan lapseutemme ei ole jotain, mikä riippuisi jollakin tavoin meidän ajattelustamme tai siitä, kuinka ja millaiseksi me koemme itsemme. On olemassa tervepäisiä vanhempia, jotka rakastavat luontevasti ja pakottomatta lapsiaan, olivatpa nämä millaisia hyvänsä ajattelultaan ja identiteetiltään. On surullista ajatella, että meidän Isämme olisi vähemmän tervepäinen kuin joku aivan tavallinen, tervepäinen vanhempi. Francois Du Toitia vapaasti siteeraten: "Synti on harhakuvitelmaa, ettei Jumala rakasta meitä tämmöisinämme, ja nimenomaan tuosta harhakuvitelmasta Jeesus kuoli meidän kanssamme pois."

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus ja nin totta tuo kuva. Valitettavasti ns. oppi eriyttää ihmisiä todellisesta uskosta.
    Mie en tarkoota etteikö jotain oppia tarvita mutta liian usein tartutaan niihin ei niin ydinkysymyksiin ja kistellään niistä.
    Kuva selkeytti ainakin mulle yhen kysymyksen jonka kans oon painut, kun olen miettinyt ja kipuillut juuri tuota mitä Patrik kuvailit kuvassa jonka sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Oppi ja herätys. Niistä puhutaan paljon. Emme kuitenkaan ole valmiit maksamaan herätyksestä sitä hintaa, minkä Raamattu tuo esiin.

      http://puhdastakultaa.blogspot.fi/2017/07/miksei-ole-heratysta.html?m=1

      Usko että herättää ajatuksia.

      Poista
    2. Siteeraan blogitekstisi lopussa esiintyvää virkettä: "Kaikki lupaukset ovat Kristuksessa 'Aamen', mutta niiden hintana on oman elämän ja tahdon täysivaltainen kadottaminen katsomatta taaksensa enää ikinä." Tämä kuulostaa kovin jalolta, jumaliselta ja tinkimättömältä ja suoraselkäiseltä, mutta esittämäsi oppi on tismalleen Paavalin Kristukselta saaman evankeliumin vastakohta. Miksikö? Siksi, ettet sinä valitettavasti näe olevasi jo konkreettisesti ja täydellisesti kuollut yhdessä Kristuksen kanssa ja olevasi Jumalalle tismalleen yhtä elävä kuin Hän (sillä Hänessä sinä olet etkä enää edes elä sinä, vaan Hän sinussa). Jollei tätä tajua, ajautuu väistämättä kuvitelmaan, että minulta, jo kuolleelta, edellytetään kuolemista ja "oman elämän ja tahdon täysivaltaista kadottamista". Mutta Kristuksessa kuolleen ja henkiin herätetyn ei ole tarpeen enää kuolla, sanoipa kuka hyvänsä mitä hyvänsä. Kuvitelma, että MEiltä edellytetään vielä jotakin, edellyttää ajatusta, että ME olisimme muka Jumalan laskelmissa edelleen jotenkin kauhean merkityksellisiä – mutta meidän merkityksellisyytemme lakkautettiin ristillä, ja kaikki merkityksellisyys ja vastuu sälytettiin meidän mukanamme Kristukseen ristillä. Me emme enää elä, vaan Kristus meissä – aivan samoin kuin viiiniköynnöksen oksat eivät elä erillisinä, vaan viiniköynnös elää niissä, niiden kautta, niitä ja niinä. Älkäämme ryhtykö naulitsemaan Kristusta uudestaan ristille, sillä sellaiseen ei ole tarvetta. Kyllä Hän onnistui jo ensimmäisellä kerralla täydellisesti ("Se on TÄYTETTY!"), mistä osoituksena on se, että Isä herätti Hänet kuolleista, ja meidät yhdessä Hänen kanssaan.

      Poista
    3. Ja miksi tuoda enää esiin omaa minuutta ja minuuden muutosta, siis persoonaa: mehän näemme tavatessamme kasvotusten lähimmäisen. Mitä arvoa on noilla sanoilla?

      Poista
  7. Joku sanoi joskus, että Jumalan luo vie yksi Tie, mutta helvettiin tuhannet tiet. Siinä, kun sinä Patrick, nuorimies, oletat että opettaminen on lauseiden muodostamista, olet erehtynyt. Tämä surullinen tarina lähti jo väärin, sillä vasta uskoontulleen ei tule seistä opettamassa seurakuntaa, vaan hänen tulee hiljaisuudessa oppia vanhimmilta ja viisaammilta. Jostain syystä monet nostivat nuoren pojan seurakuntansa eteen, kuin Johannes Kastajan - osaamatta arvioida henkeä tai opetusta.

    Paavalikin sanoi, ettei hän tule takaisin ottamaan selvää puheesta, vaan voimasta. Jumalan voima näkyy uskovassa Jumalan pelkona, joka on kunnioitusta pyhää Jumalaa kohtaan. Ilman Jumalan pelkoa on aivan varma, että me murehdutamme pyhän Hengen. Ilmapiiri, mitä niin monessa seurakunnassa kutsutaan Jumalan läsnäoloksi, ei ole mitään muuta kuin sielullista, oman sydämen petosta sekä massa,- että itsehypnoosia. Jumala varoittaa meitä Sanansa kautta, ettemme pettäisi itseäme. Ehkä sinun on tullut nyt aika tunnustaa synti synniksi ja nähdä että lauseiden muodostaminen ja ihmisiltä saatu mielistely ja turha kunnia ei ole Jumalan voima, vaan itsepetosta. Jos me tunnustamme syntimme, ehkä Jumala vielä armahtaa meitä. Älkää murehduttako pyhää Jumalaamme, hokemalla turhaa hänen pyhää nimeään. Jokainen, joka huutaa Herran nimeä, pesköön kätensä synnin töistä ja kääntyköön Herran puoleen. Jumala siunatkoon niitä, jotka Häntä kaikella voimallaan etsivät (sillä etsivä on löytävä), mutta syntiä rakastavat enetköön pahuudessa ja laittomuudessa entisestään.

    https://tonilaitala.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavali kirjoittaa monessa kohtaa, että evankeliumi eli sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta ON Jumalan voima, kun taas vastaavasti laki eli lakihenkinen julistaminen ON synnin voima. Tässä maailmankaikkeudessa on niin ollen kaksi voimaa; Jumalan voima, joka ON yhtä kuin evankeliumi, ja synnin voima, joka ON yhtä kuin laki, lakihenkinen julistaminen. Evankeliumi puhuu aina sovituksesta ja rauhasta ja vapaudesta, ja laki julistaa aina tuomiota, Jumalan vihaa ja kuolemaa. Niinpä meidän julistuksemme ei tosiaankan ole käyttämissämme sanoissa, vaan siinä VOIMASSA, jota ne edustavat. Ja meidän sanamme edustavat AINA joko synnin voimaa eli lakia tai Jumalan voimaa eli evankeliumia. Ja meidät on kutsuttu julistamaan toinen toisillemme evankeliumia, mitä myös sovituksen viraksi kutsutaan, eikä suinkaan lakia, jota kutsutaan kuoleman viraksi. Itse kukin päättäköön tykönänsä, haluaako edustaa elämää vai kuolemaa.

      Poista
    2. Kolme eri käännöstä (1933, 1992 ja 1776):

      16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
      17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta"

      16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. 17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."

      16. Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
      17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

      Evankeliumissa toisin sanoen ilmoitetaan vanhurskaus, joka KELPAA Jumalan edessä. Mikä tahansa julistus, julistipa sitä enkeli taivaasta tai vaikkapa Paavali itse, joka asettaa uskovan kelpaavuuden Jumalan edessä jotenkin kyseenalaiseksi tai UHANalaiseksi (vaikkapa Raamatun jakeilla uhkailemalla tai pelottelemalla), EI ole evankeliumia. Tämä asia on juuri näin yksinkertainen. Ja Paavali nimenomaan pelkäsi, että hänen kuulijansa/lukijansa kadottaisivat evankeliumin yksinkertaisuuden.

      Poista
  8. Lukekaa hyvät ihmiset tuo Timo
    Laitalan kirjoitus. Se on Jumalan sanan mukainen totuus. Synti on sanottava synniksi. Sen saa anteeksi Jeesuksen veren kautta, mutta jokaisen on maksettava hinta tekemistään synneistä jo täällä maan päällä. Valitettavasti!!
    Muutoinhan millään ei olisi mitään väliä. Nyt uskovat elävät aivan samalla tavalla kuin uskomattomat. Teatteria on menossa monessa seurakunnassa. Jumala näkee meidän jokaisen sydämen ja tietää kaiken! Emme pääse pakoon. Nyt olisi varmasti hyvä tuon kaiken tapahtuneen jälkeen rauhoittua ja antaa ajan kulua. Hätäily saattaa viedä vielä syvempiin syövereihin.
    Mikä kiire on rynnätä lujaa vauhtia sinne tänne.
    Toivon, että ymmärrätte; Jumala haluaa TOTUUTTA!!!

    VastaaPoista
  9. Anteeksi, pitää olla TONI LAITALAN KIRJOITUS, Ei Timo
    Laitalan.

    VastaaPoista
  10. Mietin, mistä kaikki nuo pahaenteiset ja uhkailevat ihmisten kommentit täällä sinun blogissasi oikein kumpuavat. Yksi selitys voisi olla se, että ihmiset ovat korvanneet Persoonan kirjakokoelmalla eli korvanneet Jeesuksen Kristuksen Raamatulla - ovat toisin sanoen tietämättömyydessään tehneet Raamatusta itselleen epäjumalan. Meidän uskomme ei kuitenkaan kohdistu näkyväisiiin (Raamattuun) vaan näkymättömiin (Jeesukseen Kristukseen), tajusimmepa me tätä tai emme. Tällainen Raamattu-epäjumalanpalvelus on yhtä mieletöntä kuin kuvitella, että pitserian ruokalistalla Opera-pitsan kohdalla mainitut "kinkkua ja tonnikalaa" viittaavat siihen musteeseen, jolla nuo sanat on kirjoitettu. Jos joku kuvittelee, että tässä maailmankaikkeudessa on olemassa totuus, totuuksia tai osatotuuksia, joka on tai jotka ovat jollakin tavoin Jeesuksen Kristuksen Persoonan ulkopuolella, hän on kuin yllä mainittu pitseriaidiootti. Jeesus sanoi ITSE olevansa tie ja totuus ja elämä. Ja samainen Jeesus ilmoitti ylösnoustuaan Paavalille sen evankeliumin, jota Paavalin tuli julistaa ja jossa paljastuu, mitä Jeesus Kristus sai elämässään, kuolemassaan, ylösnousemuksessaan ja taivaaseen astumisessaan aikaan. Ei ole olemassa mitään (osa)totuuksia tämän ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella, ei Raamatussa, ei Koraanissa eikä Bhagavad Gitassa. Paavalin evankeliumin mukaan meidät on OLEMUKSELLISESTI kuoletettu pois valheesta Jeesuksen Kristuksen kuolemassa ja OLEMUKSELLISESTI herätetty henkiin Totuudessa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksessa, koska me OLEMME nyt yhtä, YKSI, Hänen kanssaan, Hänen, joka on OLEMUKSELTAAN Totuus. Näin yksinkertainen asia on evankeliumi. Koska veljiemme syyttäjä ei pysty enää millään tavoin vaikuttamaan meidän olemukseemme, hän pyrkii sekoittamaan ajatuksemme. Voimmekin turvallisesti todeta, että kaikki syyttävät, pelottelevat ja uhkaavat ajatukset, olivatpa ne kuinka "raamatullisia" hyvänsä, ovat valhetta. Miksi? Siksi, että Jeesuksessa Kristuksessa ei ole syytöstä, pelottelua eikä uhkailua. Moinen ajatuskin on täysin mieletön. Tuollaiset ajatukset eivät kumpua sydämestämme, vaan tulevat ulkopuoleltamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.youtube.com/watch?v=IgKCVIYfXXc

      Poista
  11. "Näin rukouksessa delfiinin ja se delfiini ui kruunu päässä pois. Delfiinin pyrstössä oli teksti, joka puhutteli minua: Habba ööö habba öö... muistin, että tämä oli sitä samaa keksittyä kielillä puhumista millä vedätin idiootteja ympäri suomea.. hihi.. tulkitsisin tämän selkeäksi Jumalan viestiksi, että delfiinin, eli minun pitää uida"...tältä sun teksti näyttää normaalin ihmisen silmin. Suosittelen terapiaa, diapameja ja tehdas töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei Koennimonni. Kiitos kommentistasi. Kommentistasi ei selviä paljoakaan, mutta ainakin se, että jotain tiedät ajasta ennen huhtikuun tapahtumia elämässäni, ja sen, että sinä olet lukenut ainakin tämän blogin. Olisi mielenkiintoista keskustella enemmänkin kanssasi. Meidät erottaa kuitenkin muuri, jonka nimimerkkisi muodostaa. Jos haluat jatkaa keskustelua tai ihan vaikka kärjekästä kommentointia, niin toivon sinun tulevan esiin nimesi kanssa. Muuten keskustelumme päättyy tähän.

      Poista
    3. Vihdoinkin, alimmaisena on Tekijän tekstiä. Raikasta syyskuuta Sinulle.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän välipysäkillä

Vahvat johtajat ja koti-ikävä

Toivonpilkahduksia