Pieniä askeleita

Isot, kultaiset kirjaimet koristivat kirjan kantta. Sormeni koskettelivat kullattuja reunuksia, kuluneita sivuja. Sadat kerrat olivat sormeni juosseet pitkin sivuja kun saarnatessani etsin mieleen tullutta kohtaa. Olin etsinyt – ja löytänyt – noilta sivuilta niin paljon lohdutusta, voimaa, neuvoa ja viisautta. Nyt, kaiken paljastuttua, ymmärsin kuitenkin etten ollut soveltanut sitä kaikkea.

Muistan hyvin tuon hetken osastolla, romahdukseni jälkeen, kun ensimmäistä kertaa tartuin Raamattuuni. Koin epävarmuutta ja häpeää. Olin kokenut sitä monta kertaa ennenkin, aina kun olin langennut olivat nuo tunteet läsnä jollain tavalla. Nyt tilanne oli kuitenkin erilainen, koska kaikki oli niin eri tavalla todellista kun kaikki oli tullut ilmi. Ne eivät enää olleet toisistaan erillään olemassa olevia todellisuuksia. Nyt maailmat kohtasivat kaikella rajuudellaan, ja syyllisyys ja häpeä painoivat paljon enemmän kuin Raamattu kädessäni. Olenko enää oikeutettu lukemaan tätä kirjaa? Miten luen sitä kaiken tämän jälkeen? Voinko enää rukoilla? Ylistää? Käydä seurakunnassa?

Tuosta hetkestä olen kulkenut pitkän matkan tähän päivään. Häpeä, syyllisyys ja epäonnistumisen tunne ovat olleet paljon enemmän läsnä kuin koskaan aikaisemmin – ja sen myötä myös Jumalan armo. Totuus siitä, että myös täysin epäonnistuneena, keskeneräisenä ja rikkinäisenä saan tulla. Vasta nyt alan ymmärtää mitä se tarkoittaa. Armo ei ole Jumalan antama ”tee se itse”-paketti, jonka avulla saan voimaa itse ratkaista ongelmat, jotta sen jälkeen voin tulla Hänen eteensä. Ei, vaan tulen juuri sellaisena kuin olen, ja Jumalan armo kasvattaa.

En ole viime aikoina kirjoitellut paljoakaan julkisesti, ja siihen on monta syytä. Ensinnäkin olen tietoisesti rajannut elämäni julkisesti näkyvillä olevaa osaa aivan minimiin, koska olen todennut että minun on tärkeää määritellä minuuteni rajat uudelleen. En enää ikinä halua kokea olevani ”vapaata riistaa”, tunne jota usein salaa kannoin sisälläni julkisuusryöppyjen keskellä. Toisekseen nämä prosessit joita nyt laajemminkin käyn läpi sisälläni vaativat yksinäisyyttä ja suojaa. Kolmanneksi minun on myönnettävä, että olen jollain tasolla uupunut, eikä voimia ole niin kuin ennen. Silloin ei ole aina voimia jakaa ajatuksia vaikeista asioista.  Hetkittäin koen kuitenkin että tällekin heikkoudelle on annettava ääni. Jos annan ääneni kuulua vain vahvana, on se taas valheessa elämistä. Ehkä heikko ääni myös puhuu sellaisen puolesta, joka ei itse enää jaksa puhua?

Moni on kysynyt minulta miksen ole kertonut seksuaalisuuden alueella käymistäni taisteluista aikaisemmin. Niin, siihen on monia vastauksia. Tahtoisin huutaa, että ”kyllähän minä kerroin!” – ja se on totta. Niin monia kertoja olin tunnustanut salaisuuteni sielunhoidossa ja esirukoustilanteessa.  Mitä pidempään meni sen vaikeampaa puhumisesta kuitenkin tuli. Enkö minä muutukaan? Koitin tarttua moniin oljenkorsiin. Muistan hyvin, kun biologian tunnilla ala-asteella luimme, että on aivan normaalia, että nuoret käyvät sellaisen vaiheen läpi kun he kiinnostuvat samasta sukupuolesta. Minähän tartuin siihen heti – tämä on vain vaihe! Minun vaiheeni vaan tuntui kestävän kauan. Aivan liian kauan. Sitten aloin lukemaan eheytymiskirjallisuutta. Yllätyksekseni ne eivät oikeastaan puhuneetkaan niin paljon Raamatun todellisuudesta, vaan ne olivat eräänlaista pehmo-psykologiaa, joka rakentui todella freudiaanisen ihmiskuvan varaan. Se oli minulle ristiriitaista. Muuten saarnaajat varoittivat Freudista ja hänen ajatuksistaan, mutta tässä asiassa hyvin moni teoria tuntui rakentuvan täysin hänen oppiensa varaan?
  Sitten tuli Kenian-jakso, maa jossa homoseksuaalisuus on rikos. Tällaisista tuntemuksista puhuminen siellä ei tuntunut kovinkaan helpolta. Sen jälkeen koitti vielä puolen vuoden jakso Australiassa, jolloin kävin eheytymisryhmässä – ja ennen sitä olin jo prosessoinut lapsuuttani ja kehitystäni vuoden verran psykoterapiassa. Eheytymisterapia päättyi kuitenkin siihen, että ehkä kuuluin siihen joukkoon jota vaan ei voinut auttaa. Minun olisi vain tehtävä päivittäinen valinta elää oikein. Se tuntui aivan valtavalta pettymykseltä. Uskaltaisinko enää antaa tälle valtaa puhumalla siitä? Jossain vaiheessa todellisuuteni erkanivat toisistaan. Seksuaalisuuden alueella käymäni taistelu oli saastaista, olinhan niin monta kertaa kuullut että homoille ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa, ja että heidät rinnastetaan koiriin, huoriin ja murhaajiin. Oli valtava ristiriita kantaa sisällään taistelua juuri tuolla alueella, varsinkin kun se oli jatkunut niin pitkään, eikä mikään tuntunut auttavan – ei rukous, terapia, hormonipillerit, kirjallisuus, yrittäminen, luovuttaminen, julistaminen tai koko seksuaalisuuden kuollettaminenkaan. Niinpä se pikkuhiljaa eristäytyi omaksi häpeälliseksi todellisuudeksi, josta en voinut puhua. Siitä puhuminen toi sen törmäyskurssille kaiken muun kanssa, normaalin todellisuuden kanssa, ja noiden maailmojen kohtaaminen synnytti niin paljon ahdistusta että koin katsovani itse kuolemaa silmiin.

Kun sisäiset taisteluni ja valheeni tulivat julki törmäsivät nämä maailmat. Tuntui siltä että kaikki hajosi. Kuka minä olen? Miten tästä eteenpäin? Edelleen on päiviä jolloin otteeni lipsuu, ja koen olevani täysin hukassa. Kun luen aikaisempien ystävien tarkkoja kuvailuja siitä, kuinka palan saatanan enkelien kanssa tulisessa järvessä, silloin joudun miettimään mitä järkeä tässä enää edes on. Onko minulle sijaa Jumalan valtakunnassa? Taivaassa? Seurakunnassa?


Tahdon uskoa että on. Tiedän, että olen rikkonut paljon. Aiheuttanut paljon kipua. Elänyt synnissä. Valehdellut. Silti tahdon pitää Vapahtajan lupauksia todellisina myös minun kohdallani, edelleen. Ahdistuksen ja epävarmuuden keskellä tahdon uskoa, että tämä ei vielä ole ohi. Olen myös huomannut, että uupuneita sotilaita on rivistössä ja niiden takana aika paljon. Osa on jo kaatuneita. He ovat kuulleet miten asioiden tulisi olla, mutta eivät koskaan saaneet ratkaisuja. Katson heitä, ja mietin Jeesuksen työtä ristillä. Ei, Jeesus ei kuollut vain niiden puolesta joilla on kaikki asiat siinä kunnossa kun niiden pitäisi olla. Niissä hetkissä jokin herää sisälläni, ja rukous alkaa virittyä voimalliseksi. Tästäkin on tie eteenpäin.

Kommentit

  1. Voisiko ajatella näin: Meidän on tosiaan JOKO onnistuttava täydellisesti aivan kaikessa sen jälkeen kun olemme tulleet uskoon TAI sitten meidän ei tarvitse onnistua yhtikäs missään: ei parannuksenteossa, ei uudistumisessa, ei Raamatun soveltamisessa omaan elämään, ei kerrassaan missään. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, pakanain apostoli Paavali käyttää (Kristuksesta pois) lankeemus -ilmausta painokkaasti ja selkeästi ainoastaan kerran, eikä siinä yhteydessä ole kyse mistään seksiasiasta. Mielestäni siinä on kyse kuvitelmasta tai ajatuksesta, että uskoon tulon jälkeen on pyrittävä onnistumaan jossakin, edes jotenkin.
    Kristuksen on mahdotonta inhota itseään eli meitä, ruumiinjäseniään. Sinä ja minä ja me kaikki olemme tässä ja nyt Kristukselle täydellisen rakkaita. Ihan tämmösinämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Vapauttakaamme ajatuksemme raikkaaksi kuin Tuulen humina ja veden virtaus tämä taivaankannen alla.

      Poista
  2. Kuule Patrick, en tiedä, olenko ymmärtänyt jotain väärin mut eikö Jeesus tullut nimenomaan syntisiä ja epätäydellisiä ihmisiä varten? Tää menee jotenkin väärin päin, jos ensin pitää käydä läpi joku täydellistymisprosessi ennen kuin voi mennä seurakunnan ovesta sisään. Ei siellä seurakunnassa kukaan muukaan synnitön ole eikä voi muille iäisyystuomioita jaella. Kyseenalaistaisin vahvasti, ovatko nämä ihmiset ikinä olleet ystäviäsi. Todelliset ystävät ovat niitä, jotka edelleen pitävät yhteyttä ja ovat tukena. Homouteen en osaa ottaa kantaa enkä tiedä, mitä sun tulee tai ei tule tehdä. Raamattu on asiassa jyrkkä. Mutta mä en ole koskaan ymmärtänyt, miten sellainen asia voi olla synti, jota ei voi tietoisesti valita. Joka tapauksessa valehtelusi on satuttanut enemmän ihmisiä kuin homoutesi. Näin väittäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkoon ja eri seurakuntiin voi tosiaan mennä vapaasti. Sanallinen itsetutkistelu -ilman katsomista ja kuuntelemista - ei ole hyväksi. Puhevirtaan ei ole hyvä rynnätä ja myötäillä (siis samaistua). Sydämmen Silmillä katsoen ja ajatellen ymmärtää nykyiset seurakuntatilaisuudet.

      Poista
  3. Silläkin uhalla, että tämä kuulostaa sanoilla piipertämiseltä: Jos meidän kontollemme on jätetty jonkin, minkä hyvänsä (asian, ajatuksen, teorian, teologian, opin, ihanteen, hyvekokoelman) soveltaminen elämäämme, eikö Kristuksen ristintyö jäänyt siinä tapauksessa kesken? Vanha liittohan oli nimenomaan (jumalallisten) ihanteiden soveltamista omaan elämäänsä, ei sen kummempaa. Ja se ei toiminut. Ongelma ei ole noissa ihanteissa, vaan nimenomaan niiden "soveltamisessa" – siinä asetelmassa, että on (muka) olemassa jotakin minusta erillistä tai toisenlaista, jota kohden minun tulee pyrkiä tai joka minun tulee tuoda elämääni, tehdä tode(llise)ksi elämässäni. Eli on kerta kaikkiaan jotakin (jokin asia, ajatus, teoria, teologia, oppi, ihanne tai hyvekokoelma), joka ei ole minä ja jonka olisi erittäin suotavaa tulla osaksi minua, osaksi minun elämääni. Mutta tätähän edustavat eri muodoissaan KAIKKI MAAILMAN USKONNOT, niin juutalaisuus, islam, buddhalaisuus kuin hinduismikin! On jokin (moraalinen, hengellinen, siveellinen) "vaje", joka muodostaa etäisyyden minun ja tavoiteltavan ihanteen (ja samalla Jumalan tai Atmanin/Brahmanin tms.) välille.
    Evankeliumi on yksinkertaisesti sitä, että tällaiset "vajeet" ja etäisyydet on naulittu ristille, koskapa meidät vajeelliset ITSEMME ristiinnaulittiin yhdessä Jeesuksen kanssa, sillä hän suostui ristillä tulemaan MEIKSI. Rististä lähtien me olemme olleet olemuksellisesti yhtä, erottamattomat Jeesuksen Kristuksen kanssa. Me olemme yhtä hänen kanssaan lankeemuksissamme, itseinhossamme, epätoivossamme, identiteettiongelmissamme, onnistumisissamme ja epäonnistumisissamme. Epävarmuuksissamme, epäuskossamme, uskossamme, ylpeydessämme, noyryydessämme, kaikessa. Mitään vajetta tai etäisyyttä ei ole, koska Jeesus itse naulitutti kaikki sellaiset itsessään ja itseensä ristillä. Hänellä on naulan jäljet ylösnousemusruumiissaan ja tuota ylösnousemusruumista olemme me – emme pelkästään silloin, kun tuntuu kivalta ja eheältä, vaan myös silloin kuin ei tunnu (ja etenkin silloin). Jeesus on Jumalan Sana, joka yhdistänyt itsensä meihin ja meidät itseensä ristinkuoleman ja ylsönousemuksen kautta. Älkäämmme tehkö Uudesta testamentista itsellemme juutalaisten Vanhaa testamenttia. Siihen syyllistyivät galatalaiset aikoinaan: he olivat täydellisesti yhtä ylösnousseen Kristuksen kanssa, mutta niiinpä vain jostakin heidän mieleensä juolahti ajatus, että autuutta ja omantunnon rauhaa täytyy ylläpitää "Pyhiä Kirjoituksia noudattamalla". Eli jotakin "soveltamalla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapautta kaikista näistä lauseista. Kirjoitettu teksti on jo kirjoitettu. Tulkitsemmeko sitä oikein? Miksi emme katsoisi ajatusta itsenäisesti: siinä hiljaisuudessa näkyy ns. Totuuden kenttä.

      Poista
  4. Patrick, uskon että kaikki järjestyy! Jeesuksen ristin työn kautta voittoon, omalta osaltani voin sano että kovimmat taistelut on silloin kun Jumala toimii ja ihmisiä pelastuu. Silloin kun seurakunta nukkuu niin on hiljaista ja luopumus tekee työtään. Mutta Jumalan kirkkaus lisääntyy kiitos Jeesus siitä, hetki kerrallaan patrick Jeesus pitää huolen kaikista jotka häneen koko sydämestään turvaa me ollaan epätäydellisiä siksi tarvitaan ristin työtä joka päivä. <3 Jeesus sinua siunatkoon veljeni ja olkoon Jeesuksen rakkaus lähelläsi. Rukouksissa muistaen Kuopion seudulta. Kiitän etukäteen siitä että Nouset ja Olet vapaa Kristuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysähtymistä ja vapautuneisuutta. Raikkautta ajatusmaailmaan, siis ajattelun kentälle. Katsella vapautuneena ajatuksien sisältöä ja olomuotoa.

      Poista
  5. Nyt on aika lopettaa itsetutkistelu ja mietintä onko minulla tilaa Jumalan valtakunnassa. Vapauden Tilassa on kaikki avoinna (siis Sydänmen Silmillä ajatellen ja katsellen).
    Ymmärtääkseni Patrick on ns. julkisuuden henkilö: tältä pohjalta seuraavaa:
    Käsittääkseni Hän omaa laaja-alaisen ajattelu sisällön. Hänen puhutut lauseet sisältävät Hengellisen olemusmuodon, jonka voi nähdä. Sinä, Patrick omaat valtavan älyllisen potentiaalin jonka sisällön voisi vapauttaa tähän elävään maailmaan.
    Sukeltaudu hengelliseen rakkauteen Kristukseen katsoen siten, että ajatus on vapaa fyysisen ruumiin olomuodosta.
    Nyt on aika lopettaa Itsestä kertominen ja tuoda esiin uutta. Sitä puhdasta Tietoa, jonka Sinäkin olet saavuttanut. Katso, iloitse ja riemuitse. Puhu sitten kun puheesi on raikas ja vapaa sidonnaisuuksista ja ristiriitaisuuksista.
    Tämän yläsivun, elokuun teksti (jossakin muodossa on turhia lauseita) ei osoita vapautunutta hengellistä sisintä.
    Pysähtyminen tähän hetkeen, kirkastaisi sen valtavan potentiaalin, jonka sinä Patrick omaat hengellisessä maailmassa. Pysähtyminen tähän hetkeen vapauttaisi Sinut. Pysähtyminen nykyhetkeen, kirkastaisi ja terävöittäisi ajattelusi rakenteen raikkaaksi. Täten puhe olisi sitä mitä puheen tulisi olla: sävelmiä Sydämmen Silmillä.


    VastaaPoista
  6. Sinulla on koko elämä edessä. Olet nuori vielä. Kymmenen vuoden päästä tämä aika on vain opettavainen muisto. Kaikki me ryssitään elämämme. Tavalla tai toisella. Moni muukin on tehnyt samat virheet kuin sinä. Sinä nyt vain julkisuuden ihmisenä jouduit ihmisten riepotteluun ja asia paisui. Sinä voit saavuttaa vielä elämässäsi vaikka mitä!! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Patrik kirjoituksesta sinun kamppailusi koskettaa minua vaikka oma kamppailuni ei olekkaan seksuaalisuuden alueella ymmärrän jollain tasolla sinua. Jokaisella on omat heikkkoutensa "helma" syntinsä josta pyristelee pois, kaikki ei sitä vaan myönnä. Sinun tuomitsijatkin kamppailee jonkin asian kanssa. Muista armo riittää tänäänkin. Rukoilen puolestasi.

    VastaaPoista
  8. Gal.2:19-20:n viesti on se, että meidän erillinen, autonominen, vastuunalainen olemassaolomme on lakkautettu. Me emme ole enää erillisiä minuuksia, vaan "astia-minuuksia", jotka ovat täynnä Jotakuta Toista. Kristus on on ottanut muodon meissä meiNÄ. Viiniköynnös ON oksansa ja ihminen ON ruumiinjäsenensä - samalla tavoin Kristus muodostaa meidät. Meissä ei ole kohtaa tai puolta, joka ei olisi kuollut Kristuksen kanssa ristillä ja herännyt henkiin yhdessä Hänen kanssaan. Ristillä meidän erillis-minä-olemuksemme lakkautettiin, ja siitä lähtien olemassaolomme on ollut olemassaoloa Kristuksessa, ja Kristuksessa voi olla ainoastaan siten, että ON Kristusta, muodostuu Hänestä. Tätä ja tällaista on meidän nykyhetkinen olemassaolomme. Meidän olemassaolomme ja elämämme kumpuaa kaiken aikaa Kristuksesta ja on Häntä. Edellä sanottu soveltuu täydellisesti uskon määritelmään: "Now faith is confidence in what we hope for and ASSURANCE about what we do not see." "Now faith is the reality of what is hoped for, the PROOF of what is not seen." "Now faith means putting our full confidence in the things we hope for, it means BEING CERTAIN of things we cannot see." "But faith is the substance of things that be to be hoped, and an ARGUMENT of things not appearing."
    Usko lepää täydellisesti näkymättömän todellisuuden varassa. Ja tuo todellisuus on ja pysyy näkymättömänä, koska näkyväiset ovat ajallisia, näkymättömät iankaikkisia.

    VastaaPoista
  9. Hienoa Patrik, sä nouset aina uudelleen mitä vain tulisi vastaan, isä todella vie loppuun kaikki prosessit, ihanaa että saat myös levätä herrassa, sun matka on jo todistus ihmisille isän armosta niinkuin profeetatkin koko elämällään vaikeuksien ja virheiden keskellä oli. Olet rakas veli meille aina ! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parasko edessäpäin?

Elämän välipysäkillä

Pääsiäisen lahja