Hiljainen luottamus


Laskeva aurinko värjäsi taivaankantta ensin aprikoosin ja persikan sävyillä,  sitten yhä intensiivisemmin, kunnes puiden latvat näyttivät liekehtivän vastarannalla. Jäällä näkyi muutama sula kohta, murhaavan tummia läikkiä. Se oli kuin luonnon taidenäytös, hitaasti muuttuva kontrastien tanssi: toisaalla syvänsininen taivas ja ujostelevat tähdet, niiden alla kevättä aavisteleva järven jää. Toisaalla päivän viimeiset, ikään kuin tiivistetyt valonsäteet. Ilo ja haikeus vuorottelivat, sydämen tilasta kilpaa kävivät. Jokin siinä herätti niin vahvoja tunteita. Ollapa siellä, missä taivas ja maa kohtaa, tuossa hohtavassa kaistaleessa. Persikoiden ja aprikoosien maassa, illan levon koittaessa.

Kun tuska kasvaa suureksi tapahtuu merkillisiä asioita. Betoniviidakosta on vain pakko päästä ulos, ja luonto alkaa puhutella aivan uudella tavalla. Tuulen humina puissa, karut ja kauniit yksityiskohdat jään ja kiven kohdatessa, hiljaisuuden välittämät viestit… Henkinen tuska voi olla monenlaista, ja ehkä se saa vastineensa luonnossa. Samettinen kangasmetsä vaihtuu kivilouhikkoon, mutta ei sitä jatku loputtomiin. Ylöspäin noustessa ei jaksa kasvaa kuin vaivaiskoivut, mutta yhtäkkiä näköala laajenee. Niinhän se yleensä on, tuska saa meidät näkemään kauemmas, ja hämmästelemään kristallinkirkkaita sulamisvesipuroja. Näköalan vaihtuessa vaihtuu myös näkökulma, ja kun ulkoiset puitteet muuttuvat alamme tutkia myös sielunmaisemaamme uudella tavalla.

Yllä kuvailemani talvinen ilta Kallaveden jäällä oli itselleni merkittävä ilta. Pääsiäinen oli edessä, ja mielessä pyöri sen keskeiset teemat: kärsimys, antautuminen ja kuuliaisuus. Elämä ja kuolema. Rakkaus joka voittaa kuoleman. Getsemanen puutarhan rönsyilevät puut ja veripisarat. Nuo ajatukset sydämessä lähdin hiihtämään järven jäälle, kohdatakseni siellä samoja elementtejä. Ne herättelivät minussa ajatuksia, jotka eivät arjen pyörityksessä olleet päässet nousemaan pintaan.

Vuosi romahduksen jälkeen näyttää näköalat varsin toisenlaiselta, mutta henkinen kipu on edelleen usein läsnä. Kipua ei pidä pelätä, se on vain merkki jostain. Joko kasvusta tai kasvun tarpeesta, tai käsittelemättömistä asioista. Tuona talvisena iltana huomasin, että jokin sisälläni alkoi liikahdella. Yhtäkkiä hahmotin mistä oli kysymys. Syvältä nouseva, padottu suru. Se ei kuitenkaan ollut surua menetyksestä, sillä tätä unelmaa en ollut vielä nähnyt.

  Koko elämän se on kulkenut mukana, unelma omasta lapsesta. Ajatus siitä, että olisi pieni pullaposki, jossa todella on osa minua. Sellainen pieni henkseliveijari josta saisin pitää huolta, jolle ostaisin kaikki saatavilla olevat paloauto-lelut ja jonka isompana opettaisin arvostamaan työntekoa, rakastamaan lähimmäistään ja kantamaan vastuuta. Odotin niitä hetkiä jolloin huomaisin, että hänessä näkyy samoja piirteitä kuin minussa. Ehkä joskus rukoilin, että niitä ei näkyisi, mutta silti.  Nyt tuo kuva kuitenkin oli lopullisesti järkkynyt. Miten tahansa asiat etenisivätkään tästä eteenpäin, niin tuo tärkein unelma ei tulisi toteutumaan ainakaan sellaisena kuin olin sen ajatellut. Minusta ei ole elämään naisen kanssa, enkä ehkä eettisesti ole valmis ajattelemaan toisenlaisia ratkaisuja. Ehkä on vain niin että se pieni lapsi, jossa on osa minua, jää unelmiin.

On hämmentävää, miten kipeältä se tuntuu, kun syvällä sisimmässä olleet unelmat pirstoutuvat. Niiden sirpaleet viiltävät syviä haavoja sieluun. Vaikka tämäkin asia oli ollut monta kertaa mielessä, en silti ollut koskaan käsitellyt sitä sydämen tasolla. Nyt uskalsin katsoa sitä suoraan, en ikään kuin sormien välistä.

Hiihtolatu muuttui rukousladuksi. En oikein osannut rukoilla, mutta vuodatin sydäntäni rehellisyydessä. Jotenkin kaikki tuntui niin ristiriitaiselta. Mielessä pyöri ne lukuisat ihmiset, jotka olivat viime viikkoina ottaneet yhteyttä, kuka missäkin elämänkriisissä. Eritoten ajattelin niitä miehiä, jotka jakoivat saman tuskan kuin minä. Mitä minä vastaisin? Kaikki julkinen keskustelu tuntuu tuhoon tuomitulta, koska kristityt pelkäävät keskustelun vesittävän Raamatun arvovallan. Minä en pelkää sitä. Ei sitä voi vesittää, se pysyy keskusteluista huolimatta. Minua huolestuttaa ne lukuisat ihmiset, joille ei anneta rakkautta, tukea ja joita kohtaan emme osoita ymmärrystä. En vaadi kenenkään muuttavan teologiaansa, mutta toivoisin armollista kohtaamista. Miksi? Koska asetelma on niin julma. Vastakkain on pelko Raamatun arvovallasta ja syvä tuska erilaisuudesta, ulkopuolelle jäämisestä, yksinäisyydestä. Emme tarvitse yhtään uutta itsemurhaa tai Jumalan hylkäämistä sen vuoksi, että seurakunnalla ei ole valmiuksia käsitellä erilaisuutta.

Tuo talvinen ilta oli kivulias mutta samaan aikaan lohduttava kokemus. Valon ja varjojen tanssi jäällä, aurinko joka ei tahtonut luovuttaa päiväänsä, ne kaikki muistuttivat jostain. Taivaasta. Siitä, että kerran kaikki vääryys on ohi. Myös se vääryys, jota osa ihmisistä kohtaavat, vain koska heillä ei ole samoja lähtökohtia elämässä kuin muilla. Taivaan kaipuu toi uuden lohdun, jota olin pitkään kaivannut. Olin menettänyt sen matkan varrella. Se karismaattinen kristillisyys jossa olin osallisena sai minut keskittymään niin kovasti tähän hetkeen, taivaan tuomiseen maan päälle, että lupaus iankaikkisuudesta alkoi hämärtyä. Älkää ymmärtäkö väärin, en sano ettäkö se kaikki olisi ollut millään tavalla pahaa tai väärin, mutta korostukset olivat välillä liian voimakkaita. Emme voi lykätä kaikkia Jumalan lupauksia taivaaseen, sillä ne ovat myös tätä hetkeä varten. Saamme kuitenkin myös luottaa siihen, että vaikka emme kaiken täyttymistä koe vielä tässä ajassa, niin kerran näemme silmistä silmiin, kasvoista kasvoihin, ja asiat saavat lopullisen muotonsa. Miten pitkälle lupaukset toteutuvat nyt, sitä minä en voi päättää tai vaatia. Siihen kuitenkin saan luottaa, että eräänä päivänä kaikki on toisin.
 Niin, tuo ilta jäällä oli jonkinlainen virstanpylväs. Ensin taivaan todellisuus hämärtyi tässä ja nyt –vaatimuksista, sen jälkeen se jäi oman lankeemukseni varjoon. Oma syntini tuli yhtäkkiä ristiä suuremmaksi, ja ajattelin että minua, avionrikkojaa, odottaa vain vakava tuomio. Nyt jokin taakka kuitenkin putosi sydämeltäni, ja lohtu taivaan todellisuudesta täytti sydämeni! Kultaa arvokkaampi rikkaus on omistaa sellainen lupaus. Sen välittämä rauha on hetkellistä ahdistusta suurempi.

Kun tulin kotiin järven jäältä olin valmis kohtaamaan kysymykset joita minulle oli esitetty. Sekä kriitikoiden että kärsivien puolelta. Ei minulla ollut varsinaisia vastauksia, mutta levollinen, luottavainen sydän, ja näkökulma joka vihdoin käsitti enemmän kuin tämän hetken. Ennen kaikkea olin kuitenkin valmiimpi kohtaamaan elämän, sellaisena kuin se nyt näyttäytyi. Taas kerran hiukan enemmän riisuttuna.



Katson kipua kasvoihin.
Se on kuin väreilevän vedenpinnan heijastus,
vain varjo todellisuudesta.

Laulu eilisen kaikuu vielä,
häviää merenkannen usvaan.
Se on peitto joka salaa toisen rannan, 
uuden aamun.

Tässä hetkessä on hiljainen luottamus,
veden muovaama kallio ja sumun salaisuudet.
Ehkä vielä, hetken päästä...
Mutta ei vielä.
Ei vielä.

Kommentit

  1. Mielestäni tämä oli paras kirjoituksesi ja olet oikeilla jäljillä. Etenkin, miten suhtautumisesi on muuttunut karismaattiseen hypetykseen. Ja niin kuin itse sanoit, että kaikki siinä liikehdinnässä ei ollut väärin tai pahaa mutta itse se ydin oli kuitenkin hukassa. "Usko on luja luottamus siihen jota emme näe", eikä niin, että kaikki se mitä näemme, koemme ja saamme on todellinen uskon perusta. Itse olen ymmärtänyt, että homoseksuaalisuus ei ole kirjaimellisesti oma valinta vaan koska me kaikki olemme osallisia syntiin lankeemuksesta olemme synnin turmelimia ja jollain on ongelmia alkoholin kanssa toisella pornoriippuvuus, yksi taas on taipuvainen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Kuitenkin Jeesus kuoli ja sovitte kaikki meidän syntimme. Ja kun me häneen turvaamme niin me saamme elää, yksin hänen ansiosta ei omien ponnistelujemme tähden. Ja niin kauan kuin pidät kiinni siitä, että Jumalan Sana on ylin auktoriteetti niin pysyt myös sillä oikealla tiellä. Jumalan johdatusta elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Ensimmäinen kappale oli kuin Krishnamurtin ajatusrakennelmaa. Seuraavista toteaisin: mistäpä sitenkään Tietää mitä huomenna On.
    One way mission - ilman sidonnaisuuksia ja jopa ilman ristiriitaisuuksia.
    Lapsesta ei olisi tarvinnut kirjoittaa yhtäkään lausetta: minun näkemykseni: reaali-ilmestys murskaa koko hengellisen elämän Sydämen Silmillä ajattelun.
    En ole edes surullinen sillä sekin olisi turhaa: otsikko on subjektiivinen tyhjyys (minun näkemykseni).
    Alkupisteeseen ja vielä aikaisempaan hetkeen aikaan joka Oli: kunpa se tapahtuisi ilman kyyneleitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mikä on kirjoitettu se on kirjoitettu: -luen kirjan; Ole turvallisella mielellä, Tapani Suonto.

      Poista
  3. Ja onko sittenkään mitään riisuttu.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Todella koskettavaa lukea. Toivon, että saat vielä nähdä ja kokea oman lapsen syntymän ja kasvun ihmeen. Se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on.
      One way: 22.4.-18, klo 16:00. Turku. Kirjoitettuja lauseita on turha muuttaa tai poistaa: ne on jo tallennettu. Samoin myös puhutut lauseet.

      Poista
  6. Todella koskettavaa lukea. Toivon, että saat vielä nähdä ja kokea oman lapsen syntymän ja kasvun ihmeen. Se on mahdollista.

    VastaaPoista
  7. https://www.youtube.com/watch?v=ClkQBAwcTSQ

    VastaaPoista
  8. On hyvä selvittää ajatukset kuntoon rauhassa, ja asiat kuntoon ennen kaikkea Jumalan kanssa. Meidän täytyy kuitenkin varoa eksymästä, parhaiten tämä onnistuu pysymällä Raamatun sanassa parannusta tehden:

    "Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa."
    1. Korinttilaisille 6:9‭-‬10 FINRK
    https://bible.com/bible/1745/1co.6.9-10.FINRK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo kohta jatkuu välittömästi "Ja tuommoisia te OLITTE, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä." Jos joku kuvittelee olevansa pyhitetty ja vanhurskautettu tai pysyvänsä pyhitettynä ja vanhurskautettuna "parannusta tehden", hän on täydellisesti harhautunut pois armon evankeliumista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän välipysäkillä

Vahvat johtajat ja koti-ikävä

Toivonpilkahduksia