Oman elämäni pakolainen

Sovintosunnuntai. Pyörittelin sanaa mielessäni eilen ajellessani Kokkolasta takaisin Kuopioon. Tutut maisemat vilisivät silmissäni, ja mieleen palasivat monet herätyskokoukset matkan varrelle sattuvilla paikkakunnilla. Kälviä, Kannus, Nivala, Pyhäjärvi, Kiuruvesi. Sen elämänvaiheen ilot ja surut tulvivat mieleeni. Kaipuuta, ahdistusta, menetyksen tuskaa ja toisaalta vapauden tunnetta, ristiriitaisia tunteita ja muistoja. Sovintoa menneen kanssa näytti sisimpäni edelleen kaipaavan. 

Kuuntelin välillä saarnaa, ja palasin taas sanan äärelle. Sovintosunnuntai. Oltiin asian ytimessä.

Elämä on täynnä ristiriitoja. Omalla kohdallani niitä on poikkeuksellisen paljon, sillä äkillisestä elämänmuutoksesta on vielä hyvin vähän aikaa. Hyppy opettajasta oppijaksi (se on tehnyt äärimmäisen hyvää, ja se on tervehdyttänyt niin uskonelämääni kuin koko elämääni muutenkin, ja tuonut minut varmasti enemmän oikealle paikalle suhteessa Jumalaan), vahvasta ja kokemuksellisesta kristillisyydestä maltillisempaan lähestymistapaan, hengellisestä työstä koulunpenkille, kaksoiselämästä kipeän todellisuuden myöntämiseen, hypersosiaalisesta elämästä paljon yksinäisempään vaellukseen… Siinä muutamia ristiriitoja omassa elämässäni, joiden synnyttämien ajatusten kanssa teen työtä päivittäin. 

Kun jokin ristiriita aiheuttaa kipua, on usein helppo paeta sitä. Itse olen harrastanut tätä elämäni aikana valitettavan paljon. Kun ihanne ja todellisuus eivät kohtaa, joudumme muuttamaan jompaakumpaa, ja valitettavan usein sorrumme ”muuttamaan” todellisuutta. Tosiasiassa sitä ei voi muuttaa, mutta ummistamme silmämme, pakenemme tiettyjä tilanteita, kiellämme tosiasioita ja tartumme muihin defensseihin jotta todellisuus, sellaisena kuin me sitä havainnoimme, näyttäisi toisenlaiselta. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu.

Itse luulin pitkään, että suurin ristiriita jonka kohtaamista olen paennut, liittyisi jotenkin seksuaalisuuteeni. Toki on niin, että olen tietoisella tasolla tehnyt eniten työtä juuri sen todellisuuden muuttamiseksi. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että näin ei ollut. Eniten olen paennut jotain sellaista, mikä on paljon syvemmällä minuudessa. Itse asiassa aivan minuuteni ytimessä. Olen paennut itseäni.

Vuosikausia halusin ajatella että sisimmässäni on jotain kaunista. Vaikka jotenkin aavistelin, että siellä piilee kohtaamattomia tarpeita, halusin olla valmis. Halusin ajatella että sisimpäni on ehjä. Että olen pärjäävä, kykeneväinen, ja että sisimpänikin kestää tarkastelua. Tosiasiassa kulissien takana oli paljon sellaista, mitä en tahtonut kohdata. Kokemani romahduksen seurauksena jouduin yhtäkkiä kasvotusten ruman todellisuuden kanssa – sisimpäni ei ollutkaan niin kaunis kuin olin  halunnut luulla. Sydämeni ei ollutkaan kaunista katsottavaa. Hyväksynnän tarvetta, ihmisten mielistelyä, oikeassa olemisen tarvetta, oman edun tavoittelua, valehtelua, faktojen kaunistelua, manipulointia… Eihän tuo voinut olla totta, pois se minusta! Lukuisia kertoja olen taas paennut kun sisimmästäni on paljastunut uusia, rumia totuuksia. Yhä uudelleen ja uudelleen on minun avattava silmäni, uskallettava kohdata itseni, lopetettava kaikenlainen kaunistelu ja pakoilu. En halua enää elää pakolaisena omassa elämässäni, mutta turvapaikkaprosessi näyttää olevan varsin haasteellinen. Se vaatii kivun kohtaamista, synnin myöntämistä, tarpeiden huomioimista ja ihmisyyden hyväksymistä. En minä ole mitä luulin olevani. En minä ole niin pärjäävä, minulla on valtavasti kohtaamatta jääneitä tarpeita sisälläni. En minä ole niin vahva kuin olen antanut (itseni ja muiden) ymmärtää, olen itse asiassa heikko. 

Pakenemiselle ja selittelylle on toinen, kestävämpi vaihtoehto. Sovinto. Se on kivulias prosessi, johon on antauduttava yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä ei ikinä tule valmiiksi, ja kaikki sellainen tavoittelu onkin syytä jättää heti. Sen sijaan että saan voiman muuttaa asioita, saankin armon kohdata ne.

Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa ennen kukonlaulua. Heidän kohdatessaan uudelleen Jeesus kysyy Pietarilta kolme kertaa ”rakastatko sinä minua?”. Tarkemmin ottaen hän kuitenkin kolmannen kerran käyttää lievempää ilmaisua ”olenko minä sinulle rakas?”. Kuinka usein olenkaan lukenut nuo jakeet, ja ajatellut että Pietari JOUTUU tunnustamaan rakkautensa yhtä monta kertaa kuin on kieltänyt. Tosiasiassa hän SAA tunnustaa rakkautensa. Ja kuinka monta kertaa olen ajatellut, että voi Pietaria, kun Jeesus vielä joutuu käyttämään lievempää ilmaisua rakkaudesta! Tänään koen tuon todella lohdullisena. Ehkä siihen kolmanteen kätkeytyy viesti niille, joiden rakkaudentunnustus ei aina ole ollut niin vahva. Tai ehkä juuri niille, joiden tunnustus kyllä on ollut vahva, mutta joiden sydän välillä on epäröinyt. Nyt heikkokin sydän saa mahdollisuuden tunnustaa, ei prameasti ja näyttävästi, vaan särkyneellä äänellä: Jeesus, kaikesta tekemästäni huolimatta, rakkauteni keskeneräisyydestä huolimatta, tahdon sanoa että olet minulle rakas.


Kommentit

  1. Nyt tosiaan ollaan asian ytimessä tässä blogikirjoituksessa. Kannattaa vielä itse kunkin lukea (kerrata) Herramme opetus (Luuk. 18:9-14) itsensä onnistuneeksi ja Jumalalle kelvolliseksi tuntevasta fariseuksesta sekä itsensä täysin epäonnistuneeksi ja Jumalalle kelvottomaksi tuntevasta publikaanista. Jumala on todella ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Syntinen ihminen joka nöyrtyy kadottamaan oman elämänsä (lue: kunniansa, pätemisensä, toisten ihmisten miellyttämisen ja arvostuksen odottamisen ja muut vastaavantapaiset maailman arvostamat asiat) Jeesuksen ja evankeliumin tähden, pelastaa elämänsä ja löytää taivaalliset rikkaudet Kristuksessa. Kristillisyys ei ole menestysteologiaa, vaan menetysteologiaa.

    Matkanteko kapealla itsensä kieltämisen tiellä jatkuu Jeesuksen johdossa, toisten armahdettujen syntisten sisarusten seurassa ja Pyhän Hengen valossa . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos ei muuten voi tuntea itseään onnistuneeksi ja Jumalalle kelvolliseksi, niin sitten siinä, että "tuntee itsensä täysin epäonnistuneeksi ja Jumalalle kelvottomaksi"! :D Sekä siinä, että on mielestään "nöyrtynyt ja kadottanut oman elämänsä Jeesuksen ja evankeliumin tähden". Jonkin verranhan edellä mainituissa asioissa on onnistuttava, että kehtaa tulla tänne viisastelemaaan. :D :D :D

      Poista
    2. Onnistua epäonnistumisessa gracelandi?

      Poista
    3. Niin kauan kuin ihminen kuvittelee, että hänen ja Kristuksen välillä on jonkinlainen rajapinta - millainen ja missä kohtaa hyvänsä - hänelle ei ole vielä oikein valjennut, mitä hänelle Kristuksen ristillä tapahtui. Niin kauan hänen teologiansa on joko menestys- tai menetysteologiaa, ei kristologiaa.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Näin on. Mutta siinä ei ole kyse mistään luopumista eikä minkään menettämisestä vaan tosiasian toteamisesta. Jos totean ulkona olevan 17 astetta pakkasta, painavani sata kiloa tai olevani ruskeasilmäinen, en luovu mistään enkä menetä mitään. Sama pätee siihen, että olen kaikessa tismalleen Herrani kaltainen, joka ei lihansa päivinä kyennyt tekemään itsestään käsin YHTIKÄS MITÄÄN. Niinpä on mieletöntä kuvitella, että ME kykenisimme luopumaan yhtikäs mistään sen enempää kuin menettämäänkään mitään. Meidän Hänessä olemisemme on nimenomaan Hänessä OLEMISTA eikä mitään muuta - ei mistään luopumista eikä minkään menettämistä. Hän itse vei meidät Itsessään ristille, jossa me luovuimme jo kaikesta, omasta elämästämmekin, ja nyt me elämme Hänessä ja Hän elää meissä meidän elämänämme ja uutena minuutenamme (Gal.2:20). Joka ei tätä näe, sen täytyy jollakin tavoin jossakin kohtaa joko menestyä jotenkin tai menettää jotakin, jos ei muuten, niin menestyä/onnistua "kaiken menettämisessään".

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kun Pietari saarnasi helluntaina 3000 sielua pelastui! Korneliuksen talossa kaikki!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kainiisti kirjoitettu niinkuin aina. Rukoilen että Jumala kohtaisi tuon rikkinäisen sydämesi ja täyttymättömät tarpeet.

    VastaaPoista
  6. On lohdullista, että Pietari sai tunnustaa rakkautensa uudestaan, että ovi takaisin mestarin luo oli auki. Tulihan Pietarista sittenkin kallio.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki.

Kirje konservatiivisille ystävilleni

Elämän välipysäkillä