Adveniat regnum tuum


Minulla on koko elämäni ajan ollut erikoinen suhde suorittamiseen. Vaikka tiedän sen olevan rasite, on se ollut minulle selviytymiskeino. En tiedä miten olisi selvinnyt hengissä ilman sitä. Jo pienenä opin sovittelijaksi ja suorittajaksi, minkä avulla ylläpidin jännitteistä toimintaympäristöä. Suorittamisen avulla sain sen hyväksynnän, jota niin kovasti kaipasin. Tämän lisäksi tuttu toimintamalli auttoi jatkamaan normaalia elämää, kun homoseksuaaliset tunteet vahvistuivat. Mitä enemmän taistelin mielessäni, sitä enemmän pakenin eri aktiviteetteihin. Tullessani uskoon asia aina vain monimutkaistui. Mitä enemmän lankesin, sitä enemmän hyviä tekoja. Ja lopulta avioliitto, jonka mahdottomuutta pakenin suorittamiseen kovemmin kuin koskaan.
Näistä lähtökohdista ponnistaen on adventin siunaus usein minulta mennyt ohi. Ajatus odotuksesta ja odottamisesta ei ole puhutellut. Nyt, monien menetysten jälkeen ryhdyin lukemaan erämaaisien opetuksiin perustuvaa kirjallisuutta, joissa myös tarkasteltiin aikaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin adventuksen aikakäsitteeseen. Kun futuuri kuvastaa tulevaisuutta jota kohti minä liikun, on adventus tulevaisuus, joka tulee minun luokseni. Futuuria kohti liikun omilla suorituksillani, ja muovaan sitä omilla saavutuksillani. Adventus tulee luokseni ansiotta, enkä omilla saavutuksilla tai epäonnistumisilla voi sitä muuttaa. Se on ikuisuutta, joka on läsnä nykyhetkessä. Ja juuri siitä on joulusta kyse. Kristuksesta keskellämme.
Tänä jouluna minulla ei ollut tuoda suitsuketta, ei mirhaa, kultaakaan. Ei mitään näyttävää, ei mitään sellaista, mikä ihmisten silmistä näyttäisi arvokkaalta. Vaikka joulu kului töissä, koin sen sanoman koskettavan sisintäni uudella tavalla, ja toivon se sisällön kaikuvan kautta tulevan vuoden. Parhaimmillaan tulevaisuus on varmasti futuuri- ja adventus-muotojen harmoniaa. Käytän sen ajan, mikä käsiini on annettu parhaalla tavalla. Tiedän, että valinnoillani on suuri merkitys. Samaan aikaan tiedostan eläväni yksin armosta, eikä tulevaisuus ole käsissäni, eikä sen muoto lopulta minusta riippuvainen. Minun ei tarvitse metelöidä tullakseni kuulluksi, eikä suorittaa ansaitakseni paikkaani. Sen sijaan voin odottaa hiljaa, keskeneräisenä, juuri tällaisena. Uskon, että tulen nähdyksi ja kuulluksi, Pyhän kohtaamaksi. En siksi, että itse voisin kulkea siihen suuntaan, vaan siksi, että Hän tulee minua kohti.

Näiden sanojen myötä toivon jokaiselle lukijalle armorikasta vuotta 2020. Herra olkoon kanssamme!

Kommentit

  1. Hei Patrick! Tekstejäsi on ollut hieno lukea, rehellisyytesi on tehnyt vaikutuksen minuun! Avoimella pohdinnallasi on paljon sanottavaa niille monille, jotka kipuilevat tämän vaikean asian kanssa. Ole runsaasti siunattu Patrick, uskon että vuosi 2020 on sinulle uuden alku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ko. henkilo olisi ollut rehellinen , han ei olisi sumuttanut suuria joukkoja . Miltahan ex vaimosta tuntuu , kun joutui valheen ja petoksen uhriksi.

      Poista
  2. Kiitos tästä blogista.tämä tuo hyvän mielen. Itse suoritan kans asioita aikalailla, kaikki tuntuu väkisin tehdyltä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seurakuntakipuilua

Elämän välipysäkillä

Perheiden rikkoja